Taimen kalassa

Vaikka minua kerrankin kalassa onnisti, niin silti jotenkin kankeasti keksii reissusta kirjoitettavaa!?

Kaksi peräkkäistä viikonloppua tuli koluttua Kustavin kalaisia vesiä. Jos puheet pitävät paikkansa siitä, että taimenet olisivat Airiston ja Kustavin vesiltä kadonneet, niin minkähänlaisia saaliita noilta vesiltä on saatu kaksikymmentä vuotta sitten?

Työpaikan kalastuskerhon kanssa olin ensimmäistä viikonloppua kyseisillä vesillä kalassa. Pelipaikoille päästiin vasta perjantai iltana pimeän aikaan, joten ilta kului välineitä valmistellessa ja laavulla makkaraa paistellen. Veneen laskunkin jätin suosiolla aamuun, kun vesistö on ihan outo ja ramppi ei ole ihan välittömässä läheisyydessä. Kalastuslupien saanti oli myös yhden sortin episodi, kun Taivassalon neste ei enään lupia myynytkään. Tarvittava info kuitenkin löytyi kalastusfoorumeilta ja herätin vesialueen isännöitsijän. Kovasti kiitteli, että kyllä on tunnollisia kalastajia ja lähetti vielä lupa-alueen kartankin sähköpostiin...

Hyvin nukutun yön jälkeen heräilin pimeän aikaan aamusta ja totesin tuulen vähän rauhoittuneen, joten vesille olisi pikkuhiljaa päästävä. Muutama paahtoleipä aamupalaksi ja kaiman kanssa lähdimme veneen laskuun. Ramppi löytyi muutaman puhelinsoiton avulla ja kun lunta ei vielä ollut maassa, niin jyrkästäkin betonirampista laskun pitäisi olla normaali suoritus. Sen verran veemäisesti oli isompi retkipaatti jätetty laituriin, että oli pakko kiivetä veneeseen ja miehistö saisi laskea minut veneen mukana vesille. Vastaisuudessa jyrkästäkin rampista vene päästetään omalla painolla veteen, eikä himmata vinssillä vastaan. Trailerin tuet eivät jyrkkään keulaan yllä ja olin pudota heti veteen, kun vene kallistui voimakkaasti, ennen kuin perä oli kunnolla vedessä. Tennarit kuivina pääsin kuitenkin etsimään reittiä luotsiaseman aallonmurtajan suojiin.

Kalastus tarvikkeet lastattiin veneeseen jo rampilla, joten enään ei tarvinnut kuin käydä pukemassa lämpimästi vaatetta päälle. Plotteriin virrat ja lähdettiin suunnistamaan lupa-alueelle. Apumies oli aiemmin kertonut saaneensa ainoan meritaimenensa vetouistelemalla ja tottahan toki luulin, että välineet ovat hänelle tuttuja, samoin kuin taktiikka, miten siimasotkut estetään. Luulin väärin... No nythän kun ei oltu kisoissa, niin mihinkäs meillä olisi kiire. Saavuttuamme lupa-alueen reunaan, niin katsoin kartasta estettömän reitin ja laskin apukoneen veteen ihan ensimmäiseksi. Ensin pari uistinta perään vetoon ja sen jälkeen lyhyt oppimäärä vetouistelu tekniikasta. Apumies osoittautui kuitenkin näppäräksi kaveriksi, joten alle puolessa tunnissa kaikki mukana olevat vavat oli pyynnissä. Ei huono suoritus ekekertalaiselta!

Yksi seurueemme veneistä oli ehtinyt meidän edelle ja uistelivat jo alueella kalan killto silmissä. Huomasin kuitenkin heti, että jos poijaat tuohon jää, niin tyhjää saavat pyytää koko viikon. Vedessä nimittäin kellui sellainen musta pallukka, mikä ei liikkunut ylös-alas aallon mukana ja katosi sitten veden syövereihin. Hylkeen perkele oli tullut karkottamaan kalat jonnekkin ihan muualle ja mielessä kävi heti, että vehkeet ylös ja silakkaa litkaamaan... Päivä oli kuitenkin vielä niin nuori, että otimme suunnaksi eteläisemmät alueet. Kartalta zoomailin kalanhajuisia paikkoja ja saarien ja luotojen kivikoiden kupeesta ajeltiin niin lähetä kuin vain uskallettiin. Luottopelinä vedessä uiskenteli useampia dooriksen pilkkuja, mutta ei tuntunut kala olevan mistään kiinnostunut. Uistimet vaihdettiin koko settiin kahdesti ja perävapoihin ja lähimpiin laukaisimiin aika tiheäänkin. Tapahtumia ei saatu, kuin takilan kanssa pohjasta ja pinnasta lilluvista roskista. Itä reunalla aluetta oli roskaa paljonkin, vaikka muutoin vesi oli kristallin kirkasta. Päivän saldo pyöreät nolla tapahtumaa ja ennen hämärää jo suunnistimme hieman pettyneinä takasin majoitukseen.

Hiljaista oli ollut muillakin, ennen kuin jigiguru kantoi isossa laatikossa komean kolmen kilon kalan kaikkien nähtäville. Toiset ne vaan osaa... Vesi ei ollut kuitenkaan vielä niin kylmää, että uskoimme kalan vielä olevan vetouistelijankin tavoitettavissa. Sunnuntain suunnitelmia mietin koko illan ja olin valmis lähtemään heittokalaan, jos vain miehistö niin haluaisi. Saunottiin, syötiin ja tivattiin vinkkejä kokeneemmilta saamamiehiltä.

Aamuhämärissä kokosin haspelisetin ja lähdin rannan tuntumasta kokeilemaan, josko olisi kala syönnillään. Taisi olla vähän liiankin hämärää, kun uistinta heittäessä katosi se samantien näkymättömiin. Kivet oli rannan tuntumassa sen verta jäässä, että totesin kummpareilla olevan helpompi kävellä vedessä. Hetken päästä vain alkoi sukat kastumaan ja huomasin ottaneen mukaan rikkinäiset saappaat. Ei muuta kuin jalkineen vaihtoon ja aamupalalle. Ei ollut kalaa tällä rannalla.

Keliennuste oli aika huono, mutta todellisuudessa läikkää ei näyttänyt oleven niin paljoa, etteikö kalaan päästäisi. Pieni yllytys vielä siihen päälle, niin päätös syntyi ja lähdettiin väylän reunasta koittamaan kalan aktiivisuutta. Matkaan lähdettiin ja itse asiassa kyllä siellä vähän aaltoa oli, mutta oletin sen vain johtuvan pitkästä selästä, että aaltoa pääsi muodostumaan. Päästiin väylän reunaan ja alettiin valmistautua laskemaan välineitä veteen. Tuuli yltyi kuin salamaniskusta ja ei toivoakaan, että apukone olisi jaksanut pitää venettä suorassa. Ajokonella jatkettiin ja saatiin uistimet vaivoin pyyntiin. Yksi lasku väylän reunaa riitti minulle ja tehtiin pikainen päätös, että nyt lähdetään pois tai joudutaan odottelemaan tuulen tyyntymistä. Aikaa vain tuhraantui välineiden nostoon ja tankaamiseen sen verran, että kohta oli väylänkin selkä täynnä valkoista vaahtopäätä. Mietin vielä vaihtoehtoja, että mistä kiertää, mutta etelän kauttakin olisi edessä monta pahaa paikkaa.

Valmistauduin höykytykseen ja ajoin saarien suojasta väylän reunalle. Samalla kun nostin veneen keulan mahdollisimman ylös vastaanotaamaan allot pehmeästi, niin oikealta ilmestyi kerrostalon kokoinen rahtilaiva. Äkkikäännös ja saarten suojiin odottelemaan, ettei laivaa tarvitse tyrskyissä väistellä. Kun laiva oli mennyt selvästi ohi otettiin uusi yritys. Samalla kun päästiin keikutukseen mukaan ilmestyi edessä kaksi valtavaa aaltoa, joita ohi mennyt laiva oli edessään puskenut. Olin aivan varma, että vene kippaa ympäri tai ainakin keikauttaa meidät kyljelleen... Kuin ihmeen kautta sain veneen pidettyä suorassa, vaikka koneessa ei riittänyt tehot kuin juuri ja juuri päästä aaltojen yli. Tuossa vaiheessa mietin edelleen, että mistä helvetistä me päästään täältä pois? Sinnikkäästi jatkettiin ylööös ja alaas, ylöööööös ja aaaaaaaaalas edessä näkyviä saaria kohti, että niiden suojissa voisi hetken hengähtää. Tuohon 1.5km matkalle meni aikaa ainakin 15 minuuttia ja homma näytti totaalisen toivottamalta. Seuraava etappi olisi yli kolme kilometriä, mutta siellä ei olisi edes suojaa tarjolla kuin nimeksi. Päätimme kuitenkin jatkaa veneen hakkaamista aaltoihin ja aalto aallolta oltiin lähempänä satamaa. Vaaraa ei sinänsä enään ollut niiden kahden jättiaallon jälkeen, mutta vauhtia oli pidettävä ryskeestä huolimatta, että aallot ei lyö keulasta veneen yli. Viimeiset viisi kilometriä oli jo turvallisempaa, vaikkakin vitutti ankarasti rystyset valkoisena puristaa ratista ja pitää kaiteista kiinni. Loppumatkasta kyselin miehistöltä, että jos vedettäisiin paria uistinta loppumatka, kun vauhtia ei kuitenkaan voida pitää. Ei saanut kannatusta...

Laiturin suojiin kun päästiin, niin saatiin olla onnellisia, että ei sattunut mitään. Laiturillakin keikutti vielä mukavasti ja keikuttaa varmaan kotimatkankin. Kalaan ei enään lähdetty, vaikka suojaisiakin paikkoja alueella on. Pakattiin kamat, nostettiin vene ja auton nokka kohti kotia. Sen verran oli miehistä mehut pois, että apupoika pilkki oikeastaan koko matkan. Pysähdyttiin huoltoasemalla kahvilla ja kyllä se sen verran piristi, ettei tarvinnut enään haukotella. Rankkoja nämä viikonlopun mittaiset turnajaiset...

Kalastusviikonloppu vol 2.

Uusi reissu uudet kujeet. Nyt olisi lähdössä liikkeelle puolet enemmä porukkaa ja minäkin varovaisesti anoin perjantain töistä vapaaksi. Lähetin johtajalle viestin: "En jaksa keksiä mitään selityksiä, vaan olen lähdössä kalaan ja aioin myös juoda viinaa. Jos lomaa ei heru, niin sitten minulla on perjantaina kuumetta!" Johtaja käski vain nauttia rommia, niin kyllä se kuume siitä laskee!
En ole oikein rommin ystävä, mutta jos johtaja käskee, niin käsky on käsky...

Perjantaina jo ennen yhdeksää saapui Helsingin suunnasta kyyti ja sullottiin huonosti pakattuun autoon minunkin tavarat. Tavaraahan ei ollut juuri nimeksikään, koska tarkoitus olisi vain harrastaa heittoklastusta. Raision Myllyssä käytiin tekemässä viimeiset ostokset ja noin tunnin oltiin myöhässä alkuperäisestä suunnitelmasta. Perille saavutiin kuitenkin reilusti ennen puoltapäivää, joten vesille vielä ehtii. Kävimme ensin rampilla tarkistamassa tilanteen ja siellä oli useampi venekunta jo paikalla. Nyt oli lunta maassa, mutta mikään ei ole viisaampi kuin ihminen, sillä olivat levittäneet suolaa ja hiekkaa ajoluiskaan. Totesimme veneiden laskun sujuvan ilman meidän apua ja ajoimme luotsiasemalle valloittamaan huoneet valmiiksi. Perillä odotteli muutama tuttu kasvo mutta suurin osa karvaturvista oli uppo outoja. Pikaiset kättelyt normaalit kalamiesten jutut ovat hyvä alku tutustua uusiin ihmisiin. Olin varannut venepaikan Hannun ja Hessun veneestä, joka oli jo laiturissa kiinni. Fox ei ole niitä isompia veneitä, mutta muutakaan paikkaa ei ollut tiedossa, joten siihen piti kolmen miehen kokoisen kaverin mahtua.

Juuri kun oltiin lähdössä vesille, niin Tapsa saapuu aluksellaan laituriin. Häneltä kyseltiin viimehetken vinkit ja näytti ettei lähiluotoja kauemmas tartte välttämättä mennä. Tosin kalastuspaine niissä on kova, mutta siitä olisi viikonloppu hyvä aloittaa. Läikkää ei ollut juuri nimeksikään, mutta vastainen kylmä tuuli ja avovene pienessäkin aallossa tekee ilkeitä pärskeitä. Vesi lentää ja melkein jäätyy kasvoihin, joten vedän hupun päähän ja katselen loittonevaa satamaa. Paikka näytti oikein hyvältä ja pian heiteltiin kivikkoja Hannun luotsatessa venettä sopivien heittoetäisyyksien päähän. Paikka oli todella kivikkoinen ja jokaisen silmiä tarvittiin seuraamaan myös pohjassa väijyviä kiviä. Ilman trimmiä kivikoissa pyörimen on lähes mahdotonta, mutta onneksi tästa koneesta sellainen löytyy. Hessu heitteli vanhalla umpparilla ja voin sanoa, ettei ole touhu ihan normaalin näköistä hommaa. Ymmärrän kyllä, että kela on vavan yläpuolella. Mutta sitä en ymmärrä, että jos kampi on oikealla puolen, niin kuinka helvetissä sitä pystyy veivaamaan vastapäivään?  

Pariin otteeseen Hannu kiljuu siihen malliin, että heikkohermoisemmalta olisi jäänyt rantu kalsareihin. Väitti, että olisi kala käynyt uistetta kopasemassa ja toisesta oli jopa varma, että kala se oli, eikä pohjassa lymyävä kivi. No roskaa ei koukuissa ollut, joten uskotaan nyt, jos kalamies niin väittää. Yksi seurueen venekunnista kävi meitä tervehtimässä ja hiljaista oli heilläkin ollut. Tosin huhuja jo kuului, että kalaakin olisi noussut. Hannu kyllästyi heittelemään ja ilmoitti alkavansa pilkimään ahventa. Matoja heillä oli mukana iso ämpärillinen, mutta keli oli sen verran karu, että madon pujottaminen koukkuun näytti samalta kuin yrittäisi työntää rautalankaa metrilakun sisään...

Päivän salodoksi jäi kolme tapahtumaa ja kaikki Hannulle. Pari tärpin tapaista ja yksi virkkuukoukkua vaativa siimasotku hyrrässä. Paluumatkalla mietittiin, josko vedettäisiin paria uistetta perässä, mutta kaikki vetouisteet olivat tietenkin majoituksessa. Ei muuta kuin nokka kohti asemaa ja huppu päähään. Ilta alkoi vasta hämärtämään, joten vielä olisi aikaa yrittää laiturin päästä silakkaa. Aikani touhua seurasin ja tämä näytti olevan Hessun laji. Muut pyöreä nolla ja Hessu sai sen kymmenkunta hopeakylkeä isoimman ollessa n.70-80g luokkaa. Kalaa sen verran vähän, että joutivat jääkaappiin odottelemaan lisää saalista. Viimeisetkin veneet saapuivat rantaan ja päivän kokonais saldo kolme kalaa. Isoin kolmen kilon tuntumassa.

Kalat fileeksi ja suunta kohti laavua rasvatapin käristykseen. Tiesin, että laavulle saa valotkin, mutta ei tarkaa tietoa, että mistä. Varaston katoksessa roikkui roikan päitä ja kokeilin josko jotain tapahtuisi. Ei kuulunut eikä näkynyt, joten lampsin pimeässä laavulle ja totesin homman toivottomaksi. Kertoivat nyt ystävällisesti, että kyllä täällä valot oli, mutta joku sammutti ne. Just, kiitti kaverit... takasin ylös, töpseli seinään ja katso, valkeus tuli.  

Heräsin aamuyöllä ennen neljää ja oli pakko käydä tarpeilla. Alakerrasta kuului puheensorinaa ja päätin käydä katsomassa, että kaikki on kunnnossa. Kunnossa ja kunnossa, mutta ei mitään hätää, mutta voi olla, että kaikki eivät ole aamulla kahdeksan aikaan aamupalalla. Kävin sauhuilla ja kiipesin kolmanteen kerrokseen takaisin nukkumaan.

Nousin ylös ennen kahdeksaa ja keitin pannullisen vahvaa kahvia. Ilmeisesti tervan tuoksu nousi ylempiinkin kerroksiin, koska muutkin alkoivat heräillä. Uusiakin kasvoja ilmestyi vielä ulko ovesta täynnä intoa päästä vesille ja kalaan. Sovimme, että noin puolenpäivän aikoihin pidetään porukalla nuotio tauko saaressa ja aloimme valmistautua päivän uurastukseen. Hannun ja Hessun kanssa pidettiin kriisipalaveri ja löydettiin mukavan oloinen reitti kartan mukaan hyville mestoille. Kovin kauas nuotiosaaresta ei kannata lähteä, koska siirtymiin menisi hukkaan arvokasta kalastus aikaa.

Plotteri olisi hyvä olla joka veneessä, niin suunnistaminen olisi paljon helpompaa. Onneksi meillä sentään kunnollinen kompassi, niin kartasta otettiin suunta ja todettiin ettei kivejä ensimmäisellä taipaleella ole. Kapea väylä löytyikin helposti yhden pysähdyksen taktiikalla. Kerran piti sijainti tarkistaa... Heti väylän kupeessa oli hyvän näköinen paikka. Siitä aloitimme päivän kalastuksen, mutta muutamaa maapallotärppiä lukuunottamatta ei tapahtumia. Taktiikkaan kuului myös, ettei jäädä yhteen paikkaan kovin pitkäksi aikaa, jos ei kalahavaintoja ole. Seuraava kivikko luoto oli vielä paremman oloinen. Kymmeniä metrejä luotoa paistoi vesirajassa ja sitä ympäröi satunnaisen epätasainen pohja. Kierisimme luodon saarineen ja suurin tapahtuma oli minulla. 29€:n kevennetty jäi pohjaan ja sitä repiessäni katkoin siimat. ...kele! Olisi pitänyt lyhentää tulilankaa ajoissa, niin olisi koukut saanut vedettyä suoriksi. Seuraavan siirtymän aikana lyhensin reilusti siimaa, ettei varmasti sen vuoksi tule enään uistin menetyksiä.

Jossain vaiheessa saavuimme todella suojaisaan paikkaan, minkä ympäröivät saaret muodostavat. Keskellä mukavan näköisesti kivä vesirajassa ja selvästi näkyvilläkin. Varovasti rekasimme kiviä väistellen ja ihmettelimme, että mikä ihmeen idea mökkiläisillä on jättää valkoisia muovituoleja rantakallioille? Vaikka kuinka olisi kivejä painona, niin jäät ja tyrskyt ne kyllä ainakin rikkoo. Heittomatkan päässä rinnalla näkyi nyt kolmen terävän kiven rypäs. Heitin loton kivien ohi oikealta ja juuri kun siima kiristyi, niin luulin uisteen taas jääneen pohjaan. Mutta nytpä pohja olikin aika eläväinen ja samalla kun pintaan ilmestyi komea muljahdus, niin huusin, että nyt on kala kiinni! Välittömästi alkoi veneessä tapahtua ja ylimääräiset uisteet vedestä pois. Hessu alkoi kaivaa laatikoiden pohjalta haavia samalla kun kala teki komeita hyppyjä. Heti kävi selväksi, että kyseessä on hyvän kokoinen otus ja mittaa ei tarvita ennen pappia. Kala teki useita, varmaan kymmenen kunnon hyppyä ja oli täysi työ saada siima pysymään koko ajan kireällä. Löysäsin vielä varmuudeksi vähän jarrua, että siima ei ainakaan katkea. Veivasin haspelia koko ajan ja jarru narisee joko kalan liikkeistä, tai siitä että veivaan turhaa, mutta pysyypä ainakin kontakti kalaan koko ajan. Pyysin, että Hannu haavisi kalan keulan puolelta, niin ei tarvitse pelätä siiman sotkeutumista potkuriin tai koneeseen ylipäätään. Kala oli jo muutaman metrin päässä veneestä ja näkyi selvästi vaaleaa hiekkapohjaa vasten kirkkaassa vedessä. Kala kuitenkin juroo ja pyörii ympyrää veneen vieressä osoittaen, että ei ole vielä haavimisen aika. Aina kun luulin, että nyt se kellahtaa, niin taas lähdettiin muutaman metrin spurtteja syvyyksiin. Kun kala osoitti selviä väsymisen merkkejä ja oli ihan pinnassa liikumatta, niin Hannu laski haavin veteen. Totta helvetissä kala siitä säikähti ja pyöräytti siiman haavin varren ympäri, mutta Hannu oli valppaana ja sai haavin pois tulilinjalta. Vielä muutama pyörähdys veneen vierellä ja päätin, että nyt se nostetaan. Kiristin vähän jarrua ja ohjasin vavalla kalan haavietäisyydelle, josta Hannu sen pyrstön puolelta koukkasi haaviin ammattilaisen ottein.

Hirveä huuto ja kädenpuristelu alkoi veneessä ja minun ensimmäinen meritaimen oli tosi asia. Tuntui, että nyt on palkittu ne lukuisat tyhjät reissut ja voin sanoa, ettei kalamies voi juuri iloisempi olla. Veneessä ei tietenkään ollut puntaria, mutta tarramitta kylläkin. Papitin kalan ja irrotimme sen uistimineen haavista. Komea mörkö ja pituutta kertynyt yhteenpuristetusta pyrstöstä nokkaan 72cm. Heitin lonkalta painoksi maksimissaan 4.5kg. Hannu arvaili käsipuntarilla yli vitosen kalaksi ja Hessu 4.3kg. Kala saaviin ja verestyskin sujui vähän tuurilla, kun en ehtinyt kuin tuikata veitsen kiduskaaren alle, niin veri lenti jo kaarella. Mitäpä sitä sitten enempää leikkelemään. Nyt olisi kaatoryypyn paikka, mutta se jalojuoma oli tietenkin rinkan taskussa majoituksessa. Olisi ahtikin saanut osansa, jos vain olisi ollut mitä antaa. Istuin kuitenkin juomaan oluen kaikessa rauhassa, kun H&H jatkoivat kalastusta.

Joko paikalla ei ollut mitään parvea, tai sitten säikähtivät edellistä taistelua sen verran, ettei enään tuosta tapahtumia saatu. Pikainen pähkäily ja päätimme ettemme lähde yhteiseen makkaran paistoon, koska menisi kaksi tuntia kalastusaikaa hukkaan ja nyt ollaan paikalla, missä kalaa voi olla enemmänkin. Ajoimme suojaisaan lahdenpoukamaan ja sytytimme oman nuotion. Nyt olisi myös hyvää aikaa ottaa muutamat kuvat muistoksi.

Sain sentään kuljettajasta ja haavimiehestä vähän puristettua hymyä. Ilman heitähän kala olisi jäänyt saamatta ja siksi lupasin heti puolet saalista heille.

Ja omakuvassa puolestaan oli hymyssä pitelemistä, mutta onnistui sentään...

Syötiin makkarat ja suuntasimme takaisin vesille. Lähellä oli useita hyviä kalan lymypaikkoja, mutta nyt kyllä lymyilivät jossain ihan muualla. Rekasimme myös ottipaikan ohi, mutta ei lisää osumia. Hessu lopetti itse heittelyn ja tarjoutui ajelemaan saarien reunoja tarjoten meille parhaat mahdolliset heittopaikat. Suunnitelma oli muuten hyvä, mutta Hannu sai taas virkkuukoukulle töitä ja muutama otollinen paikka jäikin vähemmälle heittelylle. Tapahtui sitten myös niin, että haspelinikin teki heittojumin. Ihmettelin moista suuresti, mutta huomasin, että siima jäätyy kiinni siimanohjaimen rullaan ja heittäessä vetää salvan kiinni. Otin opikseni ja varmistin aina, että siima on niin kuin sen kuuluukin olla. Tästä jo sai vähän osviittaa siitä mitä tuleman pitää. Vaparenkaat olivat seuraava huolenaihe ja ilma oli jäähtynyt niin paljon, että kalastus kävi akkiä mahdottomaksi. Siima ei enään yksinkertaisesti luistanut, vaan jäätyi kiinni varsinkin kärkirenkaaseen. Keräsimme välineet nippuun ja suunnistimme kohti majoitusta. Matkan varrella oli veneitä parkissa juurikin niissä paikoissa, joita tulomatkalla olimme kalastaneet. Pysähdyimme vielä hetkeksi heittelemään lähelle aluetta, jossa edellispäivänä olimme olleet. Ei tapahtumia ja päätettiin lähteä rantaan. Olihan meillä sentään kala veneessä, joten hyvillä mielin vedin taas hupun päähän.

Olimme ensimmäiset rantautujat, mutta heti meidän perässä alkoi veneitä tulla laituriin. Toiset saalin kanssa ja toiset ilman. Kävin noutamassa sen unohtuneen wishky potelin ja tarjosin venekavereille lämmikettä. Taisin jokusen napanterin oottaa itsekkin. Punnittiin saamamme kala ja komet lukemat pysähtyi näytölle. 4.28kg. Tällä irtosi myös päivän kisan voitto ja nyt takan reunalla komeilee iso pokaali. Mr. Tampax 2008... Onnotteluita ja kaatoryyppyjä sateli tasaiseen tahtiin ja varsinkin juuri siitä syystä, että olin taimen neitsyyteni menettänyt näinkin isolla kalalla. Ilta jatkui saunomisen, makkaranpaiston ja kalajuttujen merkeissä. Ei juuri muuta muistikuvaa...

Sunnutaille oli luvattu todella huonoa keliä.Vielä kun Hannun jalka kramppsi ettei olisi veneessä kyennyt istumaan, niin homma oli selvä. Hannu ja Hessu lähtivät samantien nostamaan venettä ylös ja minä suunnistin laavun kohdalle rantaan heittelemään. Kolme äijää pommitti samaa luotoa tunnin verran, mutta tuloksena ei muuta kuin jäätyneet siimat jälleen kerran. Ne hurjat, jotka olivat vesille uskaltautuneet palasivat noin kahden tunnin heittelyn jälkeen. Saaliistakin oli tullut ja päivän isoin 68cm / reipas kolmen kilon kala. Vähän laihahko, mutta kyllä siitäkin makea joulukala varmasti tulee.