Ensikertalaisena Norjassa 8-13.7.2006 Rautua kalastamassa<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

(M kuvattuna tunturin (318m) päältä.  Järvi on 231m meren pinnan yläpuolella) 

 

 

Matkan suunnittelu ja välinevarustelu oli aloitettu tietenkin jo hyvissä ajoin, eli yli puoli vuotta ennen matkaan lähtöä. Talvella tilattiin perhot perholitkoihin ja viimehetken hankintoihin itselläni kuului heittämiseen soveltuvan hyrrän hankinta. Valikoimaa oli tarjolla runsaasti, mutta päädyin kuitenkin pikku hyrrään 4500CS Pro Rocket ja siimaksi punottu 0.12. Fire Line.

 

 

Uistimiksi olin kevään aikana ostanut 15g lottoja, sekä joitain erinäisiä jäljitelmiä. Toiveena olivat tietenkin pitkät heitot ja suuret kalansaaliit, mutta niistä lisää myöhemmin.

 

Ajankohdan olivat kokeneemmat Norjan kävijät valinneet ja kalankin kuulemma piti olla tuolloin syönnillään. Matkaan oli alun alkaen lähdössä kuusi henkilöä, mutta niinhän siinä taas kävi että tuli pari viimehetken peruutusta ja samalla menetettiin myös ajoneuvo jonka varaan olimme laskeneet. Onneksi tuttavapariskunta järjesti viikon ajonsa siten, että saimme lyhyellä varoitusajalla heiltä auton lainaan, siitä kiitos Tarjalle ja Artolle!

 

Auton pakkaaminen aloitettiin torstai-iltana, että päästäisiin mahdollisimman aikaisin perjantaina liikkeelle. Alimmaiseksi pakattiin pari laatikollista saunapuita ja savustuspönttö. Kun Ville oli tavaransa (kolme rinkkaa, matkalaukku, 2xkylmälaukku, pari muovikassia, vapoja yms...) pakannut autoon niin huokaistiin helpotuksesta ettei enempää lähtijöitä ollutkaan... meinasi Transportteristä tila loppua jo heti alkumetreillä. Onneksi muilla ei ollut koko omaisuutta mukana, joten minunkin rinkka, vavat ja saappaat mahtuivat vaivattomasti mukaan. Kun autosta puuttui enää Hannun varusteet, niin laitettiin sauna lämpenemään ja valmistuttiin aikaiseen herätykseen.

 

7.7.2006

Aamulla virkeänä kolmen jälkeen ylös, vähän leipää pahimpaan hiukoon ja lähdetiin hakemaan Hannua kyytiin. Puoli viideltä autoon oli pakattu viimeisetkin tavarat ja matka Salosta kohti tuntureita alkoi. Tampere, Jyväskylä, Oulu ja Iissä vaihdettiin hetkeksi kuskia, että pääsin vähän silmiä lepuuttamaan. Kemi, Rovaniemi ja pysähdys Napapiirin Shellille syömään. Sepolla kipeytyi selkä, Hannu valitteli huonoa näköään ja Villeä(70v) ei kuulemma saanut päästää rattiin, joten minun piti sitten alkaa poroja väistelemään. Matkalla soiteltiin Kaamasesta mökit valmiiksi, sillä sinne oli tarkoitus ensimmäisenä päivänä ajaa. Norjan puolella kämppä vapautuisi vasta lauantaina päiväseltään. Kaamaseen, Neljän Tuulen Tupaan saavuttiin iltasella yhdeksän aikoihin ja alettiin saunan lämmitykseen taisi siinä jokunen olutkin mennä.

 

(Neljän Tuulen tuvan päärakennus) 

 

 

Nätti ja edullinen paikka yöpymiseen, sekä maittava aamupala viiden euron lisähintaan.

 

 

8.7.2006

Aamusella kymmenen jälkeen päästiin jatkamaan matkaa kohti Utsjokea. Utsjoella tehtiin viimeiset ostokset ja tankattiin tankki täyteen, ettei tarvitsisi Norjasta ostaa vielä kalliimpaa polttoainetta. Kalastusluvat olimme hankkineet jo netistä, mutta vielä piti saada desinfiointi todistukset. Nekin sai näppärästi Utsjoelta, joten nyt oli kaikki valmista ja ajoimme Tenon yli Norjan puolelle.

 

(Teno autosta sillalta kuvattuna) 

 

 

Maisemat alkoi pikkuhiljaa muuttua erilaiseksi ja tiet kapeammiksi. Mitä ylemmäs päästiin, sitä karummaksi alkoi luonto muuttua. Puita kasvoi vain harvakseltaan ja nekin kitukasvuisia muutaman metrin korkuisia. Koivuihin oli vielä iskenyt jokin tuholainen ja moni tunturin rinne olikin aivan ruskeana lehdettömistä puista.

 

(Lehdetöntä ja ruskeaa koivua??) 

 

 

 

Vaikka luonto oli karua, niin samalla siinä oli jotain kaunista ja ainutlaatuista... vaikea kuvailla, se pitää itse kokea. Maisema muuttui edelleen karummaksi, mutta silti oli niin paljon katseltavaa, ettei minulla ollut enää mihinkään kiire.

 

(Puutonta maisemaa. Nyt ollaan jo lähellä Jäämerta)

 

 

 

Viimeiset kymmenet kilometrit ja minulle luennoitiin kalastuspaikoista. Into kalastamiseen jo samaisena päivänä alkoi herätä, kun näin ensimmäiset järvet tienvarressa. Kun takana oli noin 1520 ajettua kilometriä olimme määränpäässämme Kongsfjord nimisessä kalastajakylässä aivan jäämeren rannalla. Ilma oli aika viileä ja auton mittarit näyttivät vain 12 astetta, mikä oli tietysti mukava yllätys helteisen matkan jälkeen. Kun muut alkoivat purkaa tavaroita autosta kalastuksen kiilto silmissä, niin minä join muutaman ansaitun oluen ja ihailin vain maisemaa ja rauhaa mikä tuosta puhtaasta luonnosta oli aistittavissa.

 

Kun seinän vierustalle alkoi ilmestyä virveleitä havahduin itsekin keräämään varusteita autosta. Vein rinkan sisälle taloon ja tutustuin vähän paikkoihin. Kolme huonetta, keittiö ja iso sauna kellarissa, eli tilaa siis neljälle ihan ruhtinaallisesti. Kaikille löytyi makuupaikka ja aloimme valmistella välineitä kalastuskuntoon. Toiset puolasivat uusia siimoja, Ville valmisteli perholitkaansa ja minä puolestaan vaihdoin perukkeet lukkoleikareihin. Punottuun siimaan kun yritin saada leikaria kiinni, niin solmu katkaisi aina siiman... mitä vitt..!! Siima ei ole kuin viikon ollut käytössä. Vetolujuus on kyllä tallessa, mutta solmua ei kestä tehdä. Siiman täytyi olla vanhaa tai varastoituna huonosti jossain vaiheessa, sillä kun 20-30 metriä oli siimaa lähtenyt, niin alkoi löytyä solmun kestävää tavaraa. Huokasin helpotuksesta, vaikka mieli teki soittaa jo siiman myyneelle yrittäjälle ja opastaa hieman siiman säilytyksen perusteissa...kele!

 

Alkuillasta oli välineet valmiina ja lähdimme kokeilemaan onneamme lähijärvelle. Itse jäin Hannun kanssa ensimmäisen lammikon reunaan heittelemään pienen laskuojan suulle, toisten jatkaessa kahdelle taaempana olevalle lammikolle.

 

Ilma oli mitä mainioin, mutta hyönteisiä ei näkynyt veden pinnalla, joten kalaakaan ei ollut syönnillään. Kävin varmasti jokaisen lipan ja vaaputtimen läpi ja tuloksena kaksi näköhavaintoa raudusta, vaikken ollutkaan eläissäni sellaista kalaa luonnossa nähnyt. Jälkeenpäin asia varmistui kun saalistakin alkoi tulla ja huomasin vaaleat täplät evien reunassa. Kun järvet oli kierretty ja todettu ettei tänään ole viisasta jatkaa, niin kokoonnuimme auton luokse ja saalis oli aika masentava... seitsemän pientä rautua. Kalaa järvessä kyllä tiedetään olevan, mutta ei vain nyt ollut syönnillään.

 

Palattiin kämpille ja aloimme miettiä seuraavien päivien kalastuspaikkoja, kuka mihinkin haluaisi mennä ja milloin. Kun ei oikein tuntunut tulevan selviä päätöksiä, niin päätin mennä nukkumaan muiden jäädessä tyhjentämään Villen viskipottua.

 

9.7.2006

Heräilin ennen kahdeksaa ja keli oli kalastamiseen mitä mainioin. Potkin toisetkin hereille ettei mene koko päivä lorvimiseksi. Ville aloitti välittömästi jokapäiväisen aamurutiinin, eli uuden perholitkan valmistuksen. Aamupalan jälkeen Hannulla oli jo kiire M:n testailemaan kalan syöntiä. Ville tiputettiin lähijärville, vietiin Hannu tienvarteen ja joen ylitykseen. Sepon kanssa päätimme kokeilla lyhyemmän kävelymatkan päässä olevaa taimen paikkaa. Keli oli vähän tuulinen, joten jouduimme kiertämään tuulen yläpuolelle heittelemään. Aluksi tuntui että järvi on tyhjä, mutta kun olimme puolisen tuntia heitelleet, niin alkoi kalakin näyttäytyä. Sepolla oli pari selvää tärppiä niin litkassa kuin mato-ongessakin, mutta ei vain tarttunut kala kunnolla kiinni. Vaihdoin itsekin litkaan ja ei mennyt montaa heittoa kun oli minun ensimmäinen Norjan taimeni kiinni. Kala ei ensi alkuun vaikuttanut kuin pikkusintiltä, mutta mitä lähemmäs rantaa sain sitä vedettyä, niin sen kovemmin siimaa vietiin. Uskomaton taistelija kokoisekseen kalaksi ei voi muuta sanoa. Siinä se sitten oli, ensimmäinen komea taimen kiemurteli sammalikossa kietoutuneena perholitkaan. Hannulta tuli väliaikatietoa M:sta ja sieltä kuulemma rautua nousi tasaiseen tahtiin. Sepon kanssa saatiin molemmat kolme pientä nättiä taimenta tuosta lammikosta ja lähdettiin katselemaan mitä Villelle kuuluu. Ei ollut lähijärvet vieläkään antaneet kuin muutaman pienen raudun. Sepon kanssa kierrettiin myös kaikki kolme lähijärveä, mutta tuloksetta. Pakattiin kamppeet autoon ja lähdettiin läskisoosin valmistukseen. Hannu noudettiin iltasella tienvarresta ja saalistakin oli tullut lähemmäs parikymmentä rautua.

 

(Hannun yhden yön saallis)

 

Pakollisten kuvausten jälkeen oli iltatoimien aika. Yllättäen iltarutiinit oli joka ehtoo samankaltaiset

 

10.7.2006

Nousin taas aamusella normaaliin aikaan ja kun muut eivät tuntuneet heräävän aamun aikana, lähdin kävelemään lähijärville aikaa tappamaan. Puolessa välissä huomasin, että uistimet olivat jääneet kämpille, mutta en viitsinyt enää palata takaisin vaan päätin heitellä perholitkaa. Ilma oli taas mitä parhain, mutta kala ei vaan ollut syönnillään tai en sitten vain osaa...

 

(Vesi on kirkasta! Oispa kotovedet myös samanlaisessa kunnossa... Järvi 10m meren pinnan yläpuolella)

 

Puolen päivän aikoihin soi puhelin ja kaverit ihmetteli mihin olin kadonnut. Pyysin tuomaan autolla minulle uistimet, kunhan ehtivät. Samalla sovittiin, että lähdetään Sepon ja Villen kanssa jonkin ajan kuluttua patikoimaan H- ja P- järven suuntaan samalla kun Hannu lähtee taas omille teilleen.

 

Niinhän siinä taas kävi, että jäin ilman saalista lähijärviltä. Seppo kuitenkin lupaili varman saaliin p-järveltä, joten suuntasimme sinne. Patikoimaan tuonnekin jouduttiin viitisen kilometriä ja tuntureiden ylitys tekee matkasta kohtalaisen raskaan, ainakin meikäläiselle. Maisemat oli matkanvarrella taas uskomattomat ja pysähdyttiinkin useamman kerran kuvailemaan näkymiä.

 

(Matkalla P-järvelle)

 

 

Ville jäi h-järven takareunaan kalastelemaan, kun Sepon kanssa jatkoimme matkaa P-järven taimen paikalle. Perillä istahdettiin hetkeksi nauttimaan virvokkeita ennen kalastamisen aloittamista. Seppo käski minun aliottaa heittelemään perholitkaa "kaislikon"(Mitä lie??) reunaan. Ensimmäinen heitto ja kala kiinni... ei iso, mutta taas siimaa viedään. Ei kehunut Seppo turhaan varmaa saalista ajattelin, kunnes kala veti litkan kiven alle...kele! Aikani yritin varovasti nykiä, sillä enhän halunnut menettää hyvää pyyntivälinettä heti alkajaisiksi. Ei irronnut ei, vaan meni kahluu hommiksi. Housut pois ja huusin kyyryssä nauravalle Sepolle että munia en sitten kasta, sen verran kylmää vesi oli. Vesi kuitenkin syveni nopeasti ja kun matkaa oli noin kaksi metriä jäljellä näin hopeisen kyljen sätkivän vielä kiinni. Ja toinenkin, hitto tämähän on kuin silakan litkausta ajattelin ja kohta oli paitakin märkä. Kun sain heittokohosta kiinni alkoi siimakin liikkua. Kalat olivat jo sen verran väsyneet taistelusta, että sain molemmat kalat helposti rannalle. Noin 250g painoa molemmilla ja todella kirkkaan punaiset pisteet koristivat toisen kalan kylkeä. Seppokin tuli samoille apajille heittelemään ja tuntui että kala syö joka heitolla. Lopulta kuitenkin kalan tulo hiipui ja päätimme pitää pienen tauon, että saa tilanne vähän rauhoittua.

 

Kohta Villekin saapui järven toiselle puolelle ja alkoi kokeilla isompaa kalaa. Ei näyttänyt tärppivän ja kohta Ville ilmestyikin meidän leiripaikalle syömään eväitään. Siinä istuskellessamme alkoivat kalat käydä jo pinnassa tuikkimassa, joten kaivoin toisen virvelin esille ja aloin pommittamaan tuikkeita lotolla. Ei tuntunut kuitenkaan tärppivän, mutta tuntui todella hienolta kun uusi hyrrä toimi hienosti ja uistin lensi todella kauas. Säädin kelan magneetti jarrua vielä pykälän löysemmälle ja viskaisin oikein kunnon heiton. Kuului "naps" ja uistin katosi horisonttiin jättäen siiman lepattamaan vapaana tuulessa... just, viisas veto jälleen. Kelassa näkyi vain yksi väärä lenkki, mutta sekin näemmä riittää katkaisemaan heikomman siiman. Siima katkesi taas todennäköisesti solmusta, joten sitä ei juuri hukkaan mennyt. Vielä... Etsin taas pitävän kohdan siimasta ja uutta uistinta kiinni. Lähdin kävelemään järven reunaa alaspäin ja heittelin ensin varovasti vain ihan lyhyitä heittoja, että siima oikenee taas kunnolla. Kalat kävivät kiusaamassa tuikkeillaan heittojen takana, mutta ei tärpännyt ei. Ilma alkoi jo viiletä ja hyönteisetkin laskeutuivat vesirajaan kalojen syötäviksi. Nyt näkyi ensimmäistä kertaa kunnon mulahduksia, jolloin totesin olevan jo isompaakin kalaa liikkeellä. Heitin taas kohtuullisen pitkää heittoa mulahduksen taakse, kunnes jälleen kuului "naps", uistin jorpakkoon ja siima ihan solmussa... Nyt kasvoi jo sarvi otsaan... marssin rinkan luo ja viskasin härvelin turppaaseen. Otin rinkasta vajaan viskipotun, istuin mättäälle poikien seuraksi ja joimma pahimpaan vitutukseen pullon poies.

 

Ville lähti siirtymään lähemmäs h-järveä, mutta jäi kuitenkin ensin vastarannalle heittelemään. Kohta alkoikin tapahtua ja näimme kun Ville tempaisi vedestä 900g taimenen. Huuto oli kova, sillä ei noista vesistä kovin usein kiloista kalaa nostella. Villen taimen ennätys taitaa olla 7Kg tienoilla ja rautu reilu 2.5Kg(ainakin väittää...), mutta hän onkin käynyt noilla vesillä 30v kaksi kertaa vuodessa. Sepon kanssa otettiin vielä muutamat pienemmät taimenet ja lähdettiin siirtymään takaisin päin. Villellä oli ollut pohjaonget H-järvessä pyynnissä pari tuntia, mutta saalista ei ollut tullut lisää. Järvi oli hiljainen. Ei tuikkinut yhtään ja päätimme lähteä patikoimaan kämppää kohti. Olimme jo tiellä kävelemässä kun Hannukin soitti sijaintiamme, sillä oli jo lähistöllä ajelemassa kämppää kohti. Päätimme Sepon kanssa kuitenkin kävellä viimeisenkin kilometrin. Kämpillä tarkistettiin päivän saaliit ja nyt näyttää jo paremmalta. Ville ei tosin isomman kaveriksi tänään saanut kuin yhden raudun, mutta Sepon ja minun pussista löytyi 23 taimenta. Pienimmät suolattiin jääkaappiin ja isommat kalat ilman suolaa pakastimeen. Nyt oli taas "iltatoimien" paikka!

 

11.7.2006

Eilinen patikoiminen tuntui aamulla jaloissa sen verran, ettei ihan heti tehnyt mieli lähteä tarpomaan uudestaan. Päivän mittaan kuitenkin Hannu sai minut puhuttua ympäri M:n vaikka hieman kuntoani epäilikin. Matkaan päätettiin lähteä vasta iltasella ja keskittyä siten yökalastukseen. Itse sain syönnin päälle torkuttua sen verran että jaksaa yön valvoa. Seppo lupautui kuskailemaan meidät illalla tienvarteen ja hakemaan aamusella kuuden korvilla pois. Patikoimisen keljuin vaihe oli heti alkumetreillä. Joki ei ole mikään iso, mutta vettä on kuitenkin sen verran, ettei mistä tahansa voi yli kävellä. Hannuhan nyt loikki kiveltä kivelle kuin porot kivikossa, mutta minun tasapainollani liukkaiden kivien päällä hyppiminen oli erittäin jännää hommaa.

 

(Siitä se reissu alkaa. Nyt tarkkana...)

 

Ihme kyllä pääsin minäkin kuivin jaloin joen ylitse ja tunturin yli kiipeäminen saattoi alkaa. Matkaa järville oli edessä viitisen kilometriä ja vähän haastetta toi tuo 300m korkea tunturi. Jokunen porokin kävi ihmettelemässä outoja liikkujia, mutta eivät juuri lähemmäs uskaltautuneet. 

 

(Uteliaitako?)

 

Hiki valui, mutta niin vain patikointi saatiin suoritettua. Järven rannalla vaihdoin kuivan paidan, ettei tule yöllä kylmä. Kello oli paikallista aikaa yhdeksän korvilla ja kun ei ollut mitään kiirettä, niin suoritimme vähän nestetankkausta, sekä polteltiin nortit kaikessa rauhassa.

 

Itse en ehtinyt edes kasata härveliä, kun Hannu jo viskeli lottoa minkä ehti. Pari heittoa ja heti oli rautu kiinni ja tärppejä koko ajan. Aloitin sitten minäkin heittelyn, mutta se ensimmäinen rautu antoi kyllä parikymmentä minuuttia odotuttaa. Hannulla oli jo useita sumpussa ennen kuin minullakin tarttui rautu kiinni. Kokemus se on rautukin siiman päässä. Siimaa viedään vedessä ristiin rastiin kuin maalaista metrossa. Kuin ihmeen kaupalla Hannu sai tuon puolenkilon kokoisen pirteän kaverin haaviin ja nyt on sitten raututilikin avattu!

 

(Oiskohan tuota haavia nyt kuitekaan tarvittu...)

 

Kalaa tuli satunnaisesti ja etenimme järven pohjoispäätä kohden. Kalat ovat sen verran arkoja, ettei samasta kohdasta kovin kauaa kannata heitellä. Kala tuntui viihtyvän syvänteen reunassa kivien koloissa ja kirkkaassa vedessä raja on helppo havaita. Heittäessäni loivasti rannansuuntaisesti tarttui selvästi vauraampi rautu kiinni. Hannukin tilanteen huomasi ja juoksi apuun haavin kanssa. Isompi rautu käyttäytyy aivan erilailla kuin pienemmät ja päristelyn sijaan se vain pyörähtelee rantavesissä. Kala oli kuitenkin hyvin kiinni ja Hannu suoritti haavituksen mallikkaasti. Rautu 930g, mukavan punertava ja pulska kaveri kuivalla maalla, se oli poijaat ryypyn paikka.

 

(Pyyntivälineet ja saalis ja...)

 

 

(...kalastaja)

 

Kun kalantulo alkoi jälleen hiipua, niin siirryimme hiljakseen alajärvelle koittamaan vielä isompaa kalaa. Kalaa oli jo viitisen kiloa ja kun eivät tykänneet puolentunnin ämpärikuljetuksesta, niin pidettiin teurastus talkoot ennen alajärven kalojen narraamista.

 

(Ei mahdu enään!)

 

24 rautua yhteensä ja ämpäri kohtuullisen täynnä.

 

Alajärvi, eikä T:t antanut tällä kertaa tärpin tärppiä ja kun kellokin oli jo paljon suunnistimme takaisin tienvarteen jokea ylittämään. Soittelin Sepolle kävellessä ja ei ollut kaveri kerennyt juuri nukkumaan kun oli itsekin ollut yön kalassa ja oli juuri Villen heittänyt lähijärville. Joki ajateltiin ylittää alempaa, mutta sopivaa ylityspaikkaa ei tuntunut löytyvän. Ylemmäskään ei enää viitsinyt lähteä tarpomaan risukkojen läpi ja kun alkoi jo väsymys painaa, niin "aivan sama" fiiliksellä kamat kantoon ja suoraan yli.

 

(Tästä tultiin, tai siis minä tulin...)

 

Ei sentään kalsarit kastunut, muttei paljon kyllä puuttunutkaan Ei muuten juurikaan mene saappaaseen vettä, kun pyöräyttää vähän elmukelmua sadehousun ja saappaan rajaan!

 

Kämpillä kamppeet kuivumaan ja normaalit kuviot ennen nukkumista konjamiinia lämmikkeeksi ja olutta jutustelun lomassa.

 

12.7.2006

Hannu oli taas heti "aamusta" virtaa täynnä ja suunnitteli jo uutta reissua. Sepon kanssa päätettiin pitää lepopäivä ja käydä kaupungissa kaupoissa ostamassa ainakin siimaa ja perho silikonia. Vietiin Ville lähijärville kalaan ja me muut lähdettiinkin sitten saman tien etsimään kalastustarvikkeita myyvää kauppaa. Maisemat olivat jälleen upeat ajettaessa meren rantaa kohti kaupunkia. Merellä oli paikallisia kalastajia lohen pyynnissä, joilta muut ovat joskus aiempina vuosina käyneet ostamassa kalaa kotiin viemisiksi. Ei ollut kaupungissa mitään supermarketteja eikä urheilutarvike myymälöitä. Löysimme kuitenkin pienen putiikin joka myi kaikenlaista tavaraa leluista kalastusvälineisiin. Kuin ihmeen kaupalla löysin uuden siiman ja perhosilikonin tuosta sekatavara kaupasta. Lähtiessä käytiin vielä Spar kaupasta ostamassa jokunen tölkki "halpaa" olutta, jota voisi maistella illan päätteeksi. Hannun jäädessä pakkaamaan rinkkaansa poikettiin Sepon kanssa katselemassa paikallista nähtävyyttä meren rannassa.

 

(Maisemaa)

 

 

Maisemat ovat aika hulppeat vaikka meinasi mereltä nousta sumua näkyväisyyttä heikentämään.

 

(Tykin jalusta) 

 

Nyppylän huipulla oli Hitlerin aikaisia rakennelmia ja näitä tykkien alustoja oli useita jäljellä.

(Aika kivistä on maa kaivettavaksi?)

 

Kallioon oli louhittu juoksuhautoja satoja metrejä, sekä rakenneltu bunkkereita tähystykseen ja pommisuojiksi. Kulttuuriakin tuli siis katseltua.

 

Hannu soitteli ja kyseli että missäs viivytään, kun pitäisi kuulemma pikkuhiljaa päästä liikkeelle. Lähdettiin ajelemaan takaisin ja matkalla kuvailin porolaumaa samalla kun väistelin pahimpia kuoppia tiessä.

 

Sepon kanssa levähdeltiin ja jutusteltiin viikon tapahtumista ja tuntemuksista. Tuli sitten puheeksi nuo patikoinnit ja kun mainitsin H-järven reissua raskaammaksi kuin M:n, niin Seppokin innostui ajatuksesta että jos nyt vielä sinne pääsisi

 

Taidettiin siinä jopa vähän torkahtaa ja Hannukin oli jo palannut reissultaan levähtelemään. P-järven kala on kuulemma pääsääntöisesti isompaa, vaikka määrällisesti ei paljoa ollut Hannukaan saanut. Kivat kalat kuitenkin!

 

(Hannun P-järven saalis)

 

Sepon kanssa mentiin heti kertomaan ilouutista, että nyt lähdetään koko porukalla M:n yökalaan. Hannun ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun oli tuskin edes ehtinyt nukahtamaan ja nyt pitäisi heti uudelle reissulle lähteä

 

Kuuden aikoihin iltasella sitten lähdettiin tunturin ylitykseen. Kaikki selvisivät kuivin jaloin joesta, vaikka ei mulahtamiset kyllä kaukana ollut. Tuuli alkoi jossain vaiheessa patikointia yltyä ja viileää kun oli muutoinkin, niin viima alkoi jo tuntua. Perille päästyämme menimme tuulensuojaan vaihtamaan kuivaa alle ja lämmintä lisää päälle. Heittelykään ei oikein huvittanut tuossa viimassa, joten Sepon ja Villen kanssa suunnattiin Alajärvelle, koska oletimme paikan olevan suojaisampi. No sitä se ei kyllä juurikaan ollut...

 

(Kuva "Alajärvestä"(216m) edelliseltä patikoinnilta. Puro valuu T:sta(266m) ja järven oikeassa reunassa oleva risukko kätkee uumeniinsa M:sta(231m) laskevan puron )

 

Mutta lämpimikseen siinä kun heiteltiin, niin Seppo saikin pari pientä taimenta Villen ja minun pyytäessä tyhjää. Kun tuuli alkoi pikkuhiljaa tyyntyä, niin Ville suuntasi takaisin M:n raudun toivossa. Itse siirryin Sepon kanssa heittelemään laskuojan suulle ja kohta siimaa taas vietiin! Seppo syöksyi haavin kanssa avuksi, mutta kala jotenkin lipsahti ohi Kalakin ilmeisesti meni vähän sekaisin, kun syöksyi suoraan rantaa kohti ja samassa olikin jo kuivalla maalla ja Seppo turvallaan kalan päällä. Aika ammattimaisen näköistä toimintaa, mutta onneksi tuolla ei juuri yleisöä ole.

Sepon kanssa olimme varmoja, että nyt meni kilo rikki, sillä sen verran pitkä otus oli kyseessä. Poltimme rauhassa sikarit ja jatkoimme vielä hetken kalastusta samoista paikoista. Kun kalaa ei kuulunut, niin mekin palasimme M:n, mutta jäimmekin laskuojan suulle, mistä tuo puro taas laskee tuonne Alajärvelle. Siitä paikasta nousikin rautua parikymmentä kappaletta ihan pienessä ajassa. Kun syönti hiipui, niin palattiin lähemmäs muita kuulostelemaan tilannetta. Punnittiin isoin ja vielä jäi kilon rautu saamatta. 880g oli tuolla laiheliinilla elopainoa. Hannu halusi välttämättä saada itesetään edes yhden pönötyskuvan vähän isomman raudun kanssa...

 

(Hannu ja rautu 880g)

 

Vuorokausi oli jo vaihtunut ja kello oli noin kaksi aamuyöstä. Kala söi edelleen ihan mukavasti, mutta minulla alkoi jo uupumus vaivata, joten aloin perkaamaan saalista. Sitä mukaan kun sain kaloja puhdistettua, niin niitä lentelin tasaiseen tahtiin Sepon toimesta lisää. Varsinaista tiimityötä

 

Syöntikin onneksi loppui neljän maissa, niin päästiin lähtemään takaisin majoitusta kohti.

Kalat vielä suolaan savusta odottamaan ja osa pakkaseen ja kalastajat unten maille.

 

13.7.2006

 

Harvoin on kalastaja niin väsynyt, ettei tee kalalle mieli Sitä vain odottaa, että olisi jo kotona tutussa ja turvallisessa ympäristössä ja kyllähän se jo vähän on koiria ikävä Niin ja muijaa ja ipanoita kans!

Pakattiin kamppeita, lämmiteltiin saunaa ja savusteltiin rautua. Syötiin ja siivottiin koko kämppä ja lähdettiin kotimatkalle. Tanassa tankattiin kaiken varalta vähän löpöä tankkiin, ettei lopu menovesi kesken. Joku kioskikin siinä oli, mistä ostettiin matkalle vähän juomista ja suolaista pikkupurtavaa. Ensimmäinen päämäärä oli Viitasaarella, missä Hannua ja rautuja jo kovasti odoteltiin. Kahvia ja herkkua oli tarjolla jos minkälaista odottamassa väsyneitä matkamiehiä. Kiitos siitä talon emännille!

Loppumatka olikin sitten yhtä tuskaa maittavan välipalan jälkeen. Ville nukkui takana ja minä ja Seppo ajeltiin vuorotellen lyhyitä etappeja, että pysytään hereillä ja päästään turvallisesti perille. Paluumatka kesti kaikkinensa noin 19 tuntia, mutta onneksi oli vielä viikko lomaa jäljellä. Voisi vaikka lähteä kalaan vielä kalaan