7-13.7.2007 Raudun pyynnissä

Oli synkkä ja myrskyinen yö... No vitsi vitsi. Paitsi sillä erotuksella, että tänä vuonna eivät kelit olleet kyllä kaikista suotuisimmat. Mukaan oli houkuteltu myös kauniimman sukupuolen edustajat, eli seurue koostui kolmesta pariskunnasta (Päivi & Seppo, Pirkko & Hannu ja Ulla & Petri=kirjoittaja). Matkaan lähdettiin 6.7 aamulla(~02:00) hyvin nukutun yön jälkeen. Liekkö ollut pientä jännitystä ilmassa, kun allekirjoittanut ei saanut edes torkahdettua yrityksestä huolimatta. Seponkaan yöunissa ei kuulemma ollut kehumista, joten liekkö potenut samaa tautia kuin minäkin? Päivi ja Ulla eivät varmaan osanneet aavistaakkaan mitä tuleman pitää, kun saivat herätykseen nähden nukuttua ihan kohtuullisesti. Pirkko ja Hannu olivat matkanneet jo edellisenä päivänä Viitasaarelle, joten heillä oli aikaa levähdellä vähän paremmin. Hyvä niin, niin olisi tarvittaessa molempiin autoihin virkeät kuljettajat. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vähäisestä unesta huolimatta Seppo ohjasi Roomsterinsa keulan kohti Viitasaarta. Matka eteni jokseenkin sujuvasti, vaikkakin autossa oli vähän hiljaista. Jokainen varmaan mietiskeli ajatuksissaan, että mitä on unohtunut, mitä reissu tuo tullessa ja miten lapset pärjäävät viikon kotosalla koirien kanssa. Ihmettelin myös hieman valittua reittiä, sillä kierrettiin varmaan joka helvetin pikkutie, mikä ennen Padasjokea löytyy, mutta luotin kuitenkin tuossa asiassa Sepon harkintaan. Tarkoitus oli Padasjoella käydä aamukaffella, mutta eihän se mikään 24h huoltoasema ole! Huoltoaseman pihalla kuitenkin poltettiin savukkeet ja vaihdettiin kuljettajaa. Hieman oltiin aikataulusta jäljessä, mutta eipä sitä matkan tuossa vaiheessa kannattanut alkaa murehtimaan. Jämsässä poikettiin pikaisesti kahville ja jatkettiin matkaa kohti Viitasaarta. Hannu soitteli kuuden maissa, että missäs päin ollaan tulossa. Totesin meidän olevan hieman myöhässä, joten ehtisivät vielä toviksi mennä silmiään lepuuttamaan(vai miten sen asian nyt kauniisti ilmaisisi??).    

 

Viitasaarella oli ZX jo lähtövalmiudessa, joten pikaiset kaffet ja aamupalaa notkuvasta pöydästä. Siitä kiitos tänäkin vuonna talon väelle! Minä hyppäsin Hannun kyytiin ja Seppo jäi viihdyttämään naisväkeä. Itse olin kyllä niin väsynyt, että kuskiksi minusta ei taida olla enään koko päivänä ja muistikuvat matkan vaiheilta onkin aika hatarat. Muutoin matka sujui ongelmitta ja porojakaan ei juuri mennessä näkynyt.

 

Sodankylässä poikettiin ostoksilla ja tankattiin autot vielä kohtuuhintaisella polttoaineella. Ensimmäisen päivän päämääränä oli viime vuoden tapaan Kaamasen Neljän tuulen tupa. Mökit oli varattu etukäteen ja vastassa olikin tutut omistajat. Kyseltiin kuluneen kesän ilmoja ja ötökkä tilannetta ja taisi siinä ohessa jokunen napanterikin mennä. Saunakin oli valmiiksi lämmin, kun aiemmin saapuneet mökkiläiset olivat juuri menossa löylyttelemään. Huutelivat tullessa saunan olevan vapaa ja meidän seurueesta naiset valtasivat saunan ensimmäisenä. Äijäporukalla jäätiin suunnittelemaan jo tulevien päivien ohjelmaa. Taisi kuitenkin mennä vähän reilusti neuvoa antavaa, kun puheenaiheet alkoivat rönsyillä ja sopimukseen ei päästy huomista pidemmälle Naisetkin saapuivat mökille kohtuullisen hilpeissä tunnelmissa ja hyvin näyttivät viihyvän! Saunan päälle vähän iltapalaa ja aika pian alkoi univelat kostautua.  

 

7.7.2007

 

Aamulla olo oli jo paljon pirteämpi ja tavarat saatiin suurimmaksi osaksi pakattu ennen aamiaista. Tarjolla oli maittava ja monipuolinen aamupala ja matka kohti Utsjokea alkoikin vatsat täynnä. Utsjoelta lunastettiin desifiontiluvat, tankattiin taas autot ja poikettiin vielä viimehetken ostoksillakin.

 

(Desifionti paikka)

Päätettiin jatkaa matkaa Tenon vartta ylöspäin Suomen puolelta siinä uskossa, että maisemat tällä reitillä olisi helpommin nähtävillä. Ja kyllähän se Teno on aika vaikuttava itsessäänkin!

 

(Teno Suomen puolelta)

 

Nuorgamissa pysähdyttiin vielä katselemaan maisemia Tenon rannalta ja samalla todettiin, että tästä lähtien taidetaan pysähdytään tekemään viimeiset ostokset paikallisesta kaupasta. Valikoima parempi ja samasta rakennuksesta löytyi vähintäänkin kohtuullisesti varusteltu kalastustarvikkeita myyvä liike! Muutama Lotto tuli taas hankittua, kun en muutakaan ostettavaa keksinyt.

 

Tana Bru:n jälkeen aloin jo odottelemaan kuvattavia maisemia ja matkalla pysähdyttiinkin useampaan otteeseen hämmästelemään luonnon moninaisuutta ja uskomattoman hienoja maisemia. Kuvat antanevat hieman osviittaa!

 

(Maisemaa)

 

(Maisemaa 2)

 

Lunta oli aiempiin vuosiin verrattuna runsaasti niin tuntureilla kuin alempanakin. Loppumatkasta pysähdyttiin vielä katsomaan ylitettävän joen vesitilannetta. Tuuli oli aika suoraan pohjoisesta ja kovin kauan ei joen varressa viihdytty.

 

(Ulla ja Päivi paleleeee..)

 

Matkaa kokonaisuudessa takana noin 1500km kunnes saavumme majoitukseen. Autot tyhjentyivät tavaroista ripeästi ja kalastusvälineetkin oli pikaisesti kasattu valmiiksi. Hannu aikoikin lähteä saman tien kauemmas hakemaan ruokalaa viimevuodelta tutuista paikoista. Sepolla ja minulla ei vielä ollut virtaa moiseen patikointiin, vaan päätimme jäädä kokeilemaan lähijärvien rautujen syöntiä. Alku vaikuttikin hyvältä, kun Seppo väsytti laskuojan suusta nätin raudun jo muutamassa minuutissa!  

 

(Tästä se lähtee!)

 

Tuuli oli melkoisen kylmä ja vastainen, joten itse siirryin vähän sivummalle. Etsiessäni sopivaa heittopaikkaa huomasin vedessä jonkin vihreän heittokohon tapaisen puikulan kellumassa rantakivien väliissä. Koukkasin uistimella ylös ja sieltähän nousi pieni harrilautta ja kolme perhoa. Käärin siimat pikaisesti vain repuntaskuun ja päätin selvitellä siimat ja ihmetellä vekottimen toimintaa vasta lämpimissä tiloissa. Kalaa ei sen kummemmin tullut tuosta kohtaan, vain yksi tärppi ihan rannan tuntumassa, mutta ravisteli pieni rautu lähes saman tien itsensä irti.

 

Naisväkikin oli lähtenyt kävelylle ja tulivat katselelmaan Sepon ja minun kalastelua. Käveltiin porukalla järven toiselle puolelle ja annettiin ainoa saalis naisille mukaan, kun lähtivät kävelemään takaisin. Saisivat ensikertaa maistaa tuoreena paistettua rautua! Istuskeltiin hetki ennen kalastelun jatkamista ja otettiin piiitkät kaatoryypyt ensimmäiselle!

 

Siirrytiin hiljalleen keskimmäiselle järvelle ja huomattiin, että viimeisellä järvellä oli muitakin kalastajia. Sanoisinko että hieman hämmästyin kun nämä kalastajat tulivat kotvan kuluttua esittelemään saamaansa saalista?

 

(Kalastajat)

 

Altasta olivat tyttöset tulleet kalastelemaan, joten matkaa heilläkin noille järville kertyy reilusti yli 500km! Hetken ehtivät jutustelemaan ja koetinkin udella heidän käyttämistään uistimista. Mutta ei riittänyt minun sanavarasto asiaa selvittämään ja en hoksannut edes saada niitä nähdä. Jotain kevyempää kuitenkin, koska tuulen vuoksi joutuivat nyt heittelemään pieniä peltejä. Ja mallikkaasti tämä tumma asuinen tyttö kyllä peltiä viskoikin! Pyysin saada ottaa heistä vielä kuvan ennen kuin kiiruhtivat kavereidensa luokse, jotka ilmeisesti jo odottelivat tienvarressa. Eihän tätä tarinaa muutoin kukaan uskoisi, Hannu varsinkaan!

 

 

Aika pian tämän tapaamisen jälkeen todettiin keskimmäinenkin lutakko hiljaiseksi ja siirryttiin taaimmaiselle järvelle. Tuuli ja kylmyys tuppaavat viemään mielen vähän apeaksi, kun ei kalakaan syö. Mutta sitten se mieli vasta apeaksi meni, kun minulla tarttui nätin punainen rautu kiinni ja Sepon sitä haaviessa se pääsi jostain vielä livahtamaan karkuun. Voin sanoa, että hetken oli hiljaista kunnes painokelvotonta tekstiä alkoi olla aika vuolaasti liikenteessä. Kalastusta jatkettiin enemmän ja vähemmän aktiivisesti, mutta ei ollut kala tälläkään kertaan lähijärvissä helposti narrattavissa. Oli aika palata majoitukseen valmistautumaan huomiseen patikointiin. Hannukin saapui aamuyön tunteina reissultansa mukana ämpärillinen rautua. Pienemmät valkattiin paistinpannulle ja isommat valmisteltiin savustusta varten. Ei ollut isompaa tarttunut Hannukaan uistimiin, mutta ei me näin vähällä luovuteta!

 

8.7.2007

 

Naiset olivat heti aamusta lähteneet lenkkeilemään ja palasivat majoitukseen kun miehet vasta heräilivät. Kyllä piti useampaan kertaan ihmetellä, että mistä ihmeestä niillä tuota virtaa riittää? Ilmeisesti syövät tarpeeksi usein...

 

(Kuntoilijat) 

 

Ja lenkin päätteeksihän pitää tietysti aina vähän venytellä ja harrastaa vaikka keppijumppaa!

 

(Venyttelyä)

 

(Hannun tyylinäyte)

 

Jumppatuokion päätteeksi syötiin tukeva aamiainen ja valmistauduttiin päivän koitokseen. Päivän tavoitteena oli saada tammukkaa paistinpannulle ja miksei rautuakin, vaikka sitä ei kyllä noilta järviltä ole juuri tullut. Matkaan lähdettiin kävellen majoituksesta. Autolla olisi matkaa säästynyt jonkin verran, mutta reissun tässä vaiheessa kaikilla riitti vielä energiaa tepastella vaikka vähän ylimääräistäkin. Ensimmäinen lepohetki pidettiin hieman ennen korkeimman kohdan ylitystä, niin oltiin edes hieman tuulen suojassa.

 

(Lepohetki)

 

Taisipa olla juuri sama kivi mihin Sepon kanssa istahdettiin nauttimaan virvokkeita viime vuonnakin. Loppumatka olikin suurimmaksi osaksi kohtuullisen tasaista ja helppokulkuista maastoa. Hannu jäi opastamaan naiset madolla onkimisen saloihin ja Sepon kanssa mentiin litkalla kokeilemaan, josko tammukat olisivat tälläkin kertaa samassa paikassa. Tuuli haittasi kalastamista tälläkin järvellä, sillä vastatuuleen ei tahtonut litkaa saada lentämään tarpeeksi lähelle kaislikon kärkeä. Osin siitä syystä taisi saalis tällä kertaa jäädä viimevuotista pienemmäksi tuosta kohtaan. Kokonaisuudessaan järvestä saatiin kuitenkin mukavasti paistinkalaa ja mikä parasta, niin naisetkin saivat jo pienen kipinän kalastamiseen! Toki kalastaminen on toisinaan rankaa ja siksipä naisetkin ottivat ansaitun lepohetken kanervikossa. Ja tietysti telttapatjan päällä, kun sattui olemaan mukana! Mitään turhaa eivät kantaneet... vai kenen se harja oli??

 

(Lepäilyä)

 

9.7.2007

 

Uusi aamu, uudet kujeet. Hannun kanssa valmistauduttiin lähtemään minulle uudelle järvelle kalastelemaan. Paljon sieltä on kuulunut puhetta, niin matkasta kuin kalastakin, joten pitäähän se omin silmin nähdä ja kokea. Matkaan lähdettiin kuvassa näkyvän "kylän" vasemmalta puolelta.

 

(Nousu ohi)

 

Tuon ylemmäs ei tarvinnut tällä reissulla nousta, mikä on tietenkin hyvä asia, niin ei ole maitohapoilla heti alkumatkasta. Alla olevassa kuvassa puolestaan siintää kanjoni, jonka reunaa tulemme matkan varrella kävelemään ja mistä on kauhutarinoita myös kuultu kerrottavan.

 

(Kanjoni)

 

Tuuli oli jälleen sen verran kova, ettei tauko viitsinyt jäädä viettämään näin ylös, vaan katsellaan joku tyvenempi paikka. Matkalle mahtui taas vähän kaikenlaista maastoa. Oli kivikkoa, oli upottavaa, oli tasaista nummea, mutta ihan tavallisilla lenkkareilla pärjäsi ihan hyvin. Ensimmäinen taukopaikka löytyi hillamättäiltä läheltä kanjonin alkua. Jos kanjonin reunaa ei huvita kävellä, niin toinen vaihtoehto on kiertää hieman ylempää, mutta silloin joutuu tuonne kivikkoon ja ei sekään kyllä hirveästi houkuttele.

 

(Kivikkoa) 

 

Tauolla juotiin oluet ja kuvailtiin taas vähän maisemia. Hillankukkia oli runsaasti ja marjaa tulee tänän vuonna ainakin paikoitellen todella hyvin. Täytyy kyllä sanoa, että on Hannulla hyvin nämä reitit muistissa, sillä ei kyllä montaa metriä tullut harhailtua ohi suorimman ja helppokulkuisimman linjan. Rinkat selkään ja matka jatkui. Kanjonissa oli vielä etelänpuoleisella reunalla melkoisesti lunta.

 

(Kanjoni alkaa) 

 

Tässä vaiheessa polku oli vielä sen verran leveä, ettei minunkaan kulkeminen tuottanut juuri vaikeuksia. Mutta voin sanoa, että tuon seuraavan kuvan ottamisen jälkeen polku meni niin kapeaksi ja niin lähelle reunaa, että minulta meni jalat ihan veteläksi.

 

(Pohjalle noin 15m) 

 

Kuvasta ei ehkä hahmota koko totuutta, mutta polku kulkee ihan tuossa reunalla ja siitä on pudotusta kanjonin pohjalle noin 15m. Minullakaan kun tuo nuppi ei kestä korkeita paikkoja kovin hyvin, niin piti jo kerran istahtaa rauhoittelemaan ajatuksia, ennen kuin uskalsin taas jatkaa metkaa etiäpäin. Onneksi tuota kapeaa polkua ei ollut kovin pitkästi, vaikka välistä tuntui, ettei se koskaan lopukkaan. Kanjonin jälkeen ei järvelle ollut matkaa enää kovinkaan pitkästi. Kun saavuttiin alajuoksun puronvarteen, niin Hannu ilmoitti jatkavansa matkaa eteenpäin ja antoi pari vinkkiä hyvistä kalapaikoista. Reilu kaveri! Tässä vaiheessa vaihdoin saappaat jalkaan samalla kun katsoin Hannun katoavan horisonttiin. Etsin purosta hyvän ylityspaikan ja suuntasin suoraan alajuoksun suulle. Vaihdoin ensimmäiseksi kuivan aluspaidan ja taisin muutoinkin lisäillä vaatetta. Sen verran kylmä tuuli oli tuossakin kohtaa ja suojaisia paikkoja ei näkynyt kuin vastarannalla. Ensin ajattelin, että voin jättää madon rauhassa kellumaan vähän sivummalle, että pystyisin Lotolla kalastamaan tuota laskuojan suuta. En ehtinyt saada edes uistinta paikoilleen, kun huomasin, että tuuli oli painanut heittokohon jo rantaan. Heittelin madon muutaman kerran tuulen vietäväksi ja vaihdoin maisemaa. Lähdin etsimään Hannun kuvaamaa paikkaa ja aina välillä heitin uistinta ilman tärpin tärppiä.

 

Vihdoin tuli vastaan sellainen pusikko, mistä ei enää rantaa pitkin olisi päässyt läpi, niin totesin olevani juuri siinä mistä kalaakin pitäisi tulla. Pusikon takaa näkyi selvästi järvelle laskeva laskuoja. Virittelin jälleen madon ensimmäisenä pyyntiin ja tuossa kohtaan oli nyt sen verran poukamaa, että mato sai olla rauhassa, ilman että sitä tarvitsi sen enempää vahtia. Heittelin Lotolla vähän joka suuntiin, mutta ei kalasta näkynyt jälkeäkään. Kohta Hannukin soitteli, että oli päässyt määränpäähänsä ja oli ehtinyt yhden raudunkin jo narraamaan. Kolkolta kuulosti paikka, mutta ei ollut kyllä kehumista säässäkään. Jatkoin kalastelua sinnikkäästi samasta paikasta ja vihdoin sain reissun ensimmäisen raudun kuivalle maalle! Nyt alkoi kuitenkin jo mielikin vähän piristyä, ainakin hetkeksi. Taas tuli pidemmäksi aikaa hiljainen hetki ja kalaa ei kuulunut eikä näkynyt. Hannu soitteli uudemman kerran ja kyseli vähän fiiliksiä, mutta puhelu piti lopettaa lyhyeen, kun huomasin mato-ongen olevan ihan luokallaan. Aivan erilailla käyttäytyi kala mato-ongessa kuin Lotossa. Hetken päästä nostin nätin raudun kuivalle maalle. Tai no pois vedestä ainakin, sillä kuivaa nyt ei ollut juuri missään! Ryypyn paikka kuitenkin reilun puolen kilon kalan johdosta!  

 

(Ensimmäiset)

 

Juuri sopivasti kuvan ottamisen jälkeen tuli kotimaasta kyselyä, että missäs ne kalakuvat viipyy? No nyt oli mitä lähetellä, niin tarkkojen speksien kanssa kuvaa liikenteeseen. Samoin sain viestiä majoituksesta, että Seppokin oli saanut kalaa, mutta kuva ei jostain syystä saapunut perille. Isompi ilmeisesti oli, mutta puntaria ei majoituksesta löytynyt.

 

Jossain vaiheessa aloin vähän huolestua noista pilvistä, että onko tämä nyt sitä pelättyä sumua? Soitin Hannullekkin ja oli sitä mieltä, että pilvet vain ovat laskeutuneet alemmas ja että turha noista on huolestua. 

 

(Pilvet alhaalla)

 

Vähän ennen puoltayötä Hannukin palasi reissultansa samoille apajille. Tuomisinaan pari rautua, eli suurin piirtein tasoissa oltiin tässä vaiheessa. Mutta tilanne muuttui heti Hannun ensimmäisen heiton jälkeen, kun tartutti vähän isomman raudun kiinni ja pääsin haavimieheksi. Nyt meni jo 700g rikki, nätti kala! Jossain vaiheessa jätin madon pyyntiin ihan samaan paikkaan, missä se oli ollut aikaisemminkin ja kävelin tuonne pusikon reunaan, mikä näkyy yllä olevassa kuvassa. Sielläkin oli kala kiinni, mutta veti itseään niin pahasti pusikkojen alle, että jouduin väkisin repimään sitä suoraan ja niinhän se sitten karkasi. Ei iso, mutta kala kuitenkin. Kohta Hannu huomasi, että minun matovirveli oli kaatunut ja huuteli, että taitaapi olla kala kiinni. Käskin alkaa kelaamaan ylös ja lähdin juoksemaan haavin kanssa avuksi. Ja niinhän sieltä yhdessä tuumin taas reipas 700g kala saatiin haavittua! Vielä otettiin muutamat kuvat saaliista ja lähdettiin patikoimaan takaisin autolle päin.

 

(Vielä sais kala enemmän punertaa, niin sitten se ois komia!)

 

Rankan reissun päätteeksi päätteeksi on tietenkin hyvä syödä kunnolla ja alla Hannun tyylinäyte. Kello oli kyllä jo melkein neljä tuossa vaiheessa, niin olkoon tuo nyt sitten vaikka aamupala. Nestettäkin pitää toki tankata ja minä keskityin kyllä enemmän siihen hommaan. Kurkattiin vielä pakkaseen ja tarkistettiin Sepon saamien kalojen koko ja jos kala tyhjänä painaa 770g, niin elopainoa sillä on tytynyt olla yli 900g.

 

(Reipas siivu nödeä)

 

Aamu unien jälkeen huomattiin ennusteista, että keli menee vain huonompaan suuntaan ja mietiskeltiin, että taitaa tulla lepopäivä. Naisväki oli kyllä jo ehtinyt taas lenkille ja olivat laskeutumassa rinnettä alas, kun oltiin haukkaamassa raitista ilmaa ulkosalla. Käytiin Sepon kanssa kaupungissa ostoksilla ja mennessä kauhisteltiin paikallisen lohenkalastajan meininkiä. Toki aallot Jäämeressä on hieman erilaiset, kuin kotimaassa, mutta en mistään hinnasta olisi tuohon merenkäyntiin lähtenyt viidenmetrin perämoottoriveneellä! Loppupäivä menikin sitten levähdellessä, pelaillessa korttia ja taisi siinä yllättäen jokunen napanterikin mennä.  Ei tarkempaa muistikuvaa

 

11.7.2007

 

Seppokin oli jo aamusta virkeänä ja meinasi, että kyllä kait sitä nyt aina yhden oluen voi juoda, ennen kuin reissuun lähdetään!

 

(1.25l kuntojuomaa)

 

Ensimmäistä kertaa päivä valkeni lähes tyynenä ja aurinkoisena. Niimpä lämpötilakin oli paikoitellen yli kahdenkymmenen asteen. Hannu suunnisti takaisin toissapäiväisille järville ja me muut päätettiin porukalla lähteä helpompaa maastoa mukaillen M. järville. Pakattiin rinkat autoon ja ajeltiin lähtöpaikalle, jossa kiinniteltiin vavat ja saappaat rinkkoihin. Keli kun oli lämmin ja tuuleton, niin itikat olivat heränneet kylmän jakson horroksestaan nälkäisinä kiusaamaan etelän miestä ja naista. Ensimmäistä taukopaikkaa miettiessämme kapusimme tunturia ylemmäs ja ylemmäs, mutta tuulista paikkaa ei vain löytynyt mistään, joten hyttysmyrkyt täytyi kaivaa esiin ennen oluen nauttimista. Pirkko päätti järjestää naisväelle naurukohtauksen vapisevalla kädellään ja siitähän ei tahtonut loppua tulla. Väitti että käsi oli puutunut puiden kantamisesta, mutta en ole kyllä ihan vakuuttunut vieläkään.

 

(Hauskaako?)

 

Joka tapauksessa pakkasin nuo puut rinkkaani Sepon saappaiden kanssa, niin ei tartte kannella käsissä ylimääräistä tavaraa. Matka jatkui ja aika pian tuon kukkulan sivulta näkyikin määränpäämme, vaikka matkaa oli vielä nelisen kilometriä jäljellä. Maasto oli onneksi helppokulkuista ja näiden neitokaisten kanssa talsiessa ei ollut kyllä hetkeäkään tylsää saati hiljaista. Hyvissä ajoin ennen ensimmäisen kalastettavan järven reunaa pysähdyttiin virittämään virvelit ja onget kuntoon, etteivät kalat säikähdä ihan kokonaan hilpeää seuruetta. Kaivoin rinkasta viskipullon ja tarjosin kierroksen mukavan tulomatkan kunniaksi. Seppo antoi Päiville pikaisen oppitunnin haspelin käytöstä, ennen kuin hajaannutaan omille teillemme ja tarkistimme myös, että naisilla on muutoinkin kaikki kalastamiseen tarvittavat välineet mukana.

 

(Opastusta. Kuva kaapattu videosta, mutta sitä ei julkaista....)

 

Naiset siirtyivät edeltä sovitulle onkimispaikalle, mistä pitäisi kuulemma isompaakin kalaa saada. Ainakin jos Hannun puheisiin on uskomista? Seppo siirtyi suoraan laskuojan suulle ja itse jäin lahden poukamaan tutkimaan tilannetta. Niin kuin useasti aiemminkin, niin heti ensimmäisellä heitolla kala kiinni, mutta karkuunhan se pääsi tälläkin kertaa. Ei lupaillut karkuutus välttämättä kovin hyvää kalansyöntiä ja kun järven pintakin oli lähes peilityyni tuossa lahdukassa, niin kala oli aika arka. Virittelin perholitkan valmiiksi ja heitin sen pyyntiin ennen kuin jatkoin loton heittelyä. Kalat kävi litkaakin tökkimässä, mutta eivät käyneet sen hanakammin kiinni. Vihdoin lotolla sain yhden kalan ylös ja kun keli oli niin lämmin, niin verestin saman tien ja laiton pussissa viileään puroon. Seppo oli saanut jo useita kaloja niin litkalla kuin lotollakin ja päätin itsekkin siirtyä saman laskuojan läheisyyteen. Tuosta sain elämäni ensimmäisen raudun perholitkalla ja samalla luottamus tuota välinettä kohtaan kasvoi melkoisesti. Kala ei ollut mitenkään isoa, vaan ihan noille järville ominaista normikalaa.

 

Kun toistakymmentä rautua oli pussissa, niin päätettiin jatkaa matkaa seuraaville järville. Istahdettiin kuitenkin vielä järven länsipäähän perkaamaan kalat ja taisi siitä tulla ainakin yksi kala lisääkin. Jatkettiin matkaa keskimmäiselle järvelle ja itikoita oli ihan mustanaan ympärillä, joten hengittääkkin sai melkoisen varovasti, ettei ole keuhkot täynnä ötökkää. Naiset soittelivat noihin aikoihin ja olivat kuulemma hekin jo seitsemän kalaa saaneet. Vilpittömästi olimme iloisia heidän puolestaan.

 

Keskimmäisen järven laskuojan suu oli aika ihanteellinen kalastuspaikka. Maasto oli kuivaa ja niimpä heitin saappaat kivelle kuivumaan ja tepastelin villasukat jalassa pitkin rantoja. Seppo viritteli madon pyyntiin ja itse laitoin perholitkan ja ei kuin lottoa heittelemään. Kalaa tuli jokaiselle pyyntitavalla tasaiseen tahtiin. Alkoi jossain vaiheessa jo iskeä huoli, että milläs ne kaikki saadaa kannettua pois, mutta tiesimme naisten lähtevän aiemmin, niin saisivat osan saaliista viedä mennessään. Pianhan naisetkin saapuivat samoille apajille ja ensimmäiseksi istahtivat nauttimaan eväitään ja juomaan kupposet kuumaa kahvia.

 

(Kal.. kahvi tauko!)

 

 

Eipä aikaakaan, kun naisväkikin innostui taas kalastelemaan ja virittelin Ullallekkin haspelin matokalastukseen soveltuvaksi. Ja eihän siinä kauaa mennyt kun alkoi saalista tulla jokaisella neitokaisella. Ihan ammattilaisten ottein alkoi kalastus heiltä sujua niin haspelin, kuin kalojenkin käsittelyssä.   

 

(Ei me oikeasti tykätä kalastamisesta...)

 

Sepon kanssa pidettiin taas perkaustalkoot ja punnittiin kalapusseja suurinpiirtein saman painoisiksi. Lähemmäs 15kg perattua rautua lähti naisten mukana majoitukseen. Kappaleetkin laskettiin, mutta kun niitä kannettiin koko ajan lisää, niin ainakin minä menin sekaisin jossain 70kpl korvilla.

 

Tuosta suunnattiin Sepon kanssa suoraan saman järven toiseen päähän, josta vesi laskee taas alajärvelle. Sama tahti jatkui kalojen kanssa, mutta totesin että turhaan näitä normikaloja enempäänsä pyydetään ja aika pian laskeuduttiin alajärven rantaan. Seppo loukkasi taas jalkansa kivikossa ja liikkuminen näytti ajoittain todella kivuliaalta. Vähän jo huolestuin tuossa vaiheessa, että miten ihmeessä päästään takaisin samaa reittiä, kun matkaa on kuitenkin lähemmäs 10km! Alajärvi osoitti taas haastavuutensa ja ei taidettu saada kuin kolme rautua ja jokunen tammukka. Järven pinta meni aamuyön tunteina ihan tyyneksi ja kala oli todella arka. Tuikkeita oli paikoitellen runsaasti, mutta ei vain ottanut pyydyksiin ja siirtyi aina tuikkimaan sivummalle. Muutaman kerra näki, kun kala tai useampi lähti seuraamaan uistinta ihan pinnan tuntumassa jättäen jälkeensä samanlaisen vanan, kuin olisi isoa heittokohoa vetänyt pinnassa.

 

Päätettiin lähteä hiljakselleen kävelemään edelliselle järvelle ja annoin saappani Sepolle, kun tiesin niissä olevan paljon tukevamman ja paksumman pohjan. Keskimmäisen järven alajuoksulta otettiin vielä parikymmentä kalaa ja siirryttiin taas hieman takaisin päin. Kun pääsimme järven toiseen päähän, niin Seppo huomasi alajärven kurua pitkin nousevan sumun. Näin heti Sepon ilmeestä, että hän huolestui tuossa vaiheessa ihan oikeasti. Mietimme jo, että olisimme jättäneet kalat tuossa vaiheessa perkaamatta, mutta kun sumu oli muutamassa minuutissa meidän päällä, niin eipä meidän tuossa vaiheessa kannattanut alkaa hätäilemään. Perkasimme kalat ja pakkasin ne alimmaksi rinkkaani, niin sain painon pysymään rinkassa vähän alempana. Lähdimme hiljalleen kävelemään ensimmäistä järveä kohti ja länsireunan perkuupaikalta haettiin Sepon unohtuneet silmälasit. Tuossa vaiheessa olisi ollut kaikista viisain, kun olisi palattu juuri samaan paikkaan, kuin mistä järvelle alun perin tultiin. Siinä tehtiin kyllä virhe, kun ei palattu tuttuun paikkaan, vaan "oikaistiin" mielestämme oikealle linjalle. Sumu oli jo melkoisen sakea ja paikoitellen näkyvyys oli alle 50m. Horisonttiin ei nähnyt yhtään mitään, joten yritimme vain löytää samalle reitille, kuin mistä tultiin. Minulla alkoi hälytyskellot soida siinä vaiheessa, kun totesin meidän nousevan aivan liikaa, sillä tullessa ei järvelle laskeuduttu noin paljoa tuossa vaiheessa. Mutta vitsit oli aika vähissä, kun kauemmas ei nähnyt ja tuttua reittiä ei vain alkanut kuulumaan. Yritin katsoa puhelimen GPS:stä meidä sijaintia ja tietylla tavalla tiesin missä olemme, mutta sumu kuitenkin sotkee niin suunnat kuin kaikki äänetkin ja olimme käytännössä hieman pulassa. Hannunkin kanssa oltiin puhelinyhteydessä ja useampaan kertaan ja hän meinasi tulla meitä etsimään kompassin kanssa, mutta yritin vähän toppuutella, että kyllä täältä vielä pois löydetään. Järviä oli vähän joka puolella ja kun ei ennen tuota reittiä ollut kuljettu, niin niissä meni sekaisin aika nopeasti. Kaukana ei kuitenkaan harhailtu oikeastaan missään vaiheessa ja periaatteessa oli kuljettu ihan oikeaan suuntaankin, mutta sumun vuoksi ei kuitenkaan uskallettu pidemmälle lähteä, kun ei tuttuja maamerkkejä näkynyt. Sumu hieman hellitti ja saimme näköyhteyden järviin, jotka muistuttivat aiemmin kalasteltuja paikkoja. Seppo jäi istuskelemaan näkyvälle paikalle lepuuttamaan jalkaansa ja minä kävin varmistamassa, että järvet oivat varmasti oikeat. Varma tuntomerkki oli ylimmän järveen rantaan kuolleet porot ja soitinkin tuossa vaiheessa Hannulle, että nyt tiedetään missä ollaan ja lähdemme pikkuhiljaa tulemaan samaa reittiä takaisin mistä olimme järville tulleet.  Tullessa panimme merkille, että tunturin laella jonka vierestä tulimme, oli selvä lumialue kivikurun yläpuolella. Lumi oli kuitenkin lämpimän päivän aikana sulanut, mutta onneksi emme olleet pelkästään sen varaan laskeneet. Vielä soiteltiin Hannun kanssa ja pyysin tuomaan olutta tullessaan, kun tulevat meitä tienvarresta hakemaan. Viimeisen nousun jälkeen näimme, että molemmat autot olivat tienvarressa odottamassa ja kohta koko muu porukka kävelikin meitä vastaan. Istahdimme hetkeksi jutustelemaan ja nauttimaan tuliaisista, ennen kuin jatkoimme matkaa autoille. Vaihdettiin vielä kuivaa vaatetta päälle ja suunnistettiin majoitusta kohden.

 

Jälkeenpäin mittailin kartalta kuljettua matkaa ja vaikka ei olisi yhtään harha askelta tehty, niin patikointia olisi kertynyt yli 20km ja tuon sumuisen seikkailun ansiosta tuli viitisen kilometriä lisää.

 

12.7.2007

Oli jo siis kahdennentoista päivän aamu ja seuraavana päivänä olisi tarkoitus lähteä ajamaan kotia kohti. Päivä meni levähdellessä ja pelaillen korttia ja illalla lämmitettiin vielä saunakin. Päivästä ei oikein muuta muistikuvaa.

 

13.7.2007

Kotiinpaluun aika oli jo aika lähellä ja aamupäivä kuluikin pakatessa ja siivoillessa majoitusta. Savustettiin vielä pöntöllinen kalaa ja sovittiin samalla jo ensivuodenkin reissun ajankohta vuokraisännän kanssa. Kun autot oli pakattu, niin lähdettiin ajamaan kotia kohti ja edessä olisi noin 20h autossa istumista. Tana bru:ssa pysähdyttiin vielä Norjan puolella tuhlaamassa viimeisiä kruunuja. Paluumatkalla tultiin Tenon vartta Norjan puolelta, niin tulisi sekin naiselle esiteltyä. Utsjoella pysähdyttiin vain tupakkatauolle ja jatkettiin matkaa. Poroja oli liikkeellä todella paljon ja kuskit saikin olla koko ajan tarkkana. Muutamia äkkijarrutuksia joutuivat molemmat autot tekemään. Ennen Sodankylää olivat vielä sarvipäät vallanneet koko tien ja niillä ei ollut aikomustakaan päästää meitä ohitse. Lopulta luovuttivat meidän piirityksen ja matka saattoi taas jatkua.

 

(Tokka tiellä)

 

14.7.2007

 

Aamuyöstä oltiin Viitasaarella ja Hannu ja Pirkko jäivätkin sinne muiden jatkaessa matkaa vielä joitakin tunteja. Nyt valitsimme suosiolla reitin Tampereen kautta ja kyllä se taisi olla jonkin verran nopeampi vaihtoehto. Ainakin siitä lähtien, kun Päivi pääsi taas kuskin paikalle...

 

Onnistunut reissu kaikin puolin. Ei sattunut suurempia haavereita, vaikkakin Sepon jalka hieman reistailikin. Välinetappioita ei tullut normaalia enempää ja nehän nyt kuuluu aina osana kalastukseen. Seurueessa pysyi hyvä ilmapiiri ja ainahan näistä jää mukavia muistoja. Nyt vain odotellaan sopivaa hetkeä yhteiseen illanviettoon ja silloin pitäisi kyllä olla kalaa mitä syödä!

Kiitos kaikille ja ensivuonna uudestaan!