Yksi Vuoden 2008 kalastuksen kohokohdista on suoritettu onnistuneesti. Jos joku päivämäärä tai kalan paino ei nyt osu grammalleen kohdilleen, niin en ota aiheutuneista vahingoista mitään vastuuta! Päivämäärät menee kuitenkin sekaisin, koska joka reissulla ehti vuorokausi vaihtua, ennen kuin palattiin edes majoitukseen. Puhumme siis vain kalastuspäivistä. 

Matkaan lähdettiin Halikosta 9.7 iltasella kahdeksan aikoihin. Roomsterista meinasi tila loppua ja taustapeilistä ei nähnyt kuin tyynyjä ja vakavan oloisia ihmisiä. Pientä matkakuumetta havaittavissa? Oliko kaikki tarvittava mukana? Miten lapset ja koirat pärjäävät reilun viikon kotioloissa? Tällaiset asiathan ne mielessä pyörii, mutta hiljalleen takapenkki vaikeni aina uneen asti. Rauhallista tahtia matka taittui parilla pysähdyksellä Viitasaarelle, missä Pirkko ja Hannu jo malttamattomina odottelivat. Kaffea, pullaa ja pikkusuolaista virkistykseksi ja viimeiset valmistelut ennen liikkeelle lähtöä. Jaettiin vähän kuormaa Hannun ja Pirkon uuteen Golffiinkin ja matka kohti Kaamasta alkoi.Matkalla ei mitään ihmeempiä tapahtumia, mitä nyt joka toisella huoltoasemalla naisten piti päästä syömään. No, ilmeisesti tankkaavat tulevalle viikolle energiaa ja sitähän kyllä neitokaisissa tuntui riittävän.

Kamasessa oli tutut kasvot vastassa ja kunhan kiireeltään ehtivät, niin juttua taas riitti. Lintubongareita oli tupa täynnä syömässä ja kiikaroivat lintuja kahden metrin päästä ikkunan lävitse. Juoksivat kuin pikkupojat kauhealla ryminällä edestakaisin ulkona ja ikkunassa toljottomassa jotain lintua, mitä kukaan ei kuitenkaan edes tunnistanut. Omistaja varmaan tympääntynyt ramppaaviin bongareihin ja vetänyt vähän uutta maalia talitintin kylkeen? Kas kun ei ollut kaukoputkea ruokapöydällä pystyssä! On se varmaan hiano harrastus...

Vihdoin paikka hiljeni, joten söimme tukevan lounaan ja otimme pari napanteria. Ihan vaan paikan kannatuksen vuoksi, ei me muuten. Syönnin päälle lähdettiin vähän kävelylle.(Hannu, Pike, Ulla & minä). Päiville tuli vähän öö.. matkakuumetta, niin Sepon piti jäädä pitämään kädestä. Tiellä kun on tylsää kävellä, niin kävimme metsän puolella katselemassa marjatilannetta.

Pike ja Ulla tauolla

Hillaa ei juuri kuivuuden takia ainakaan lähialueelle tule, mutta eiköhän paikalliset sitä kuitenkin jostain löydä. Palattiin majoitukseen ja saunan lämmitykseen. Pöljimmät kävivät uimassakin, mutta minua ei tummoiseen kymmenasteiseen veteen vapaaehtoisesti houkutella. Matkaväsymys painaa jo sen verran, että hereillä ei tahdo pysyä. Siispä pää tyynyyn, että aamulla jaksaa nousta reippaana ylös.  

Joko tänään pääsee kalaan?

Aamulla herätys ihmisten aikoihin ja tovin saimme odotella aamupalalle pääsyä. Pikaisesti aamutoimet ja aamupalaa oli tarjolla runsaasti. Ihan niin kuin aina ennenkin. Paikalla oli yöpynyt myös Helsinkiläinen motoristi, joka oli käynyt pohjois Norjan puolella ajelemassa. Hannu innostui taas vaihteeksi järmäämään ja siitä ei meinannut loppua tulla. Kartat piti tutkia reitin selvittämiseksi ja enään kukaan tiedä missä on euroopan pohjoisin paikka? Nordkapp se ei ainakaan enään ole... Viimein saatiin kaikki kamat autoon ja Hannukin, niin päästiin viimeiselle etapille. Utsjoella pysähdyttiin hankkimaan desifiointiluvat ja tankkaamaan autot viimeisen kerran Suomen puolelta. Desifiointi olikin siirtynyt kuulemma kaupalle, mutta pieni nestetankkaus piti kuitenkin suorittaa.

Smurffi limsaa. On se vaan hyvää...

Hannun kanssa käveltiin kaupalle ja eteisessä kurkki läppärin takaa hiljaisen oloinen pojan jolppi. Häneltä kyseltiin, että missähän se desifiontipiste mahtaa olla? Poika kattoi vähän tyhmän näköisenä ja viittaa, että "tuollahan se kulman takana on." No kiitos ja näkemiin ja kipitettiin sinne kulman taakse. Mitä vit...? Hannun kanssa katsottiin toisiamme, että juippihan oli vitsikkäällä tuulella. Kyllähän täälle se desifiointi piste on! Oikein kokonainen trukkilava ja desifiointiruisku... Hannu palasi sisälle ja minä jäin ulos pudistelemaan päätäni, että mitähän tästäkin tulee. Ei me tartteta kuin ne luvat, sillä ei meillä ole satiaisia vehkeissä, kun kukaan ei ole edes käynyt lohijoen lähellä näillä välineillä. No vihdoin kuitenkin juippi alkoi tavuviivojen kanssa rustailemaan nimejä papereihin, niin saatiin tämäkin homma pois päiväjärjestyksestä. Autot Suomen puolta kohti Tanaa ja naiset ratissa. Ei hyvä yhdistelmä... Tie kun ei ole leveimmästä päästä ja muutenkin se oli kuin kyntöpelto. Autoja tienvarressa parkissa vähän väliä ja hullut turistit vetävät tuhatta ja sataa isoja vaunuja, juuri muista tiellä liikkujista välittämättä. Hiki valui pelkääjän paikalla, sen verran välillä pelotti... Vai johtuiko se sittenkin lämpimästä auringon paisteesta? Vai jostain ihan muusta... Nuorgamissa oli tarkoitus tehdä ruokaostokset, mutta Roomsteri veti kaupan ohi varmaan  lähelle Norjan rajaa.(Juu'u yllättäen Päivi ratissa!) Pirkon ja Hannun kanssa kuitenkin pysähdyttiin kaupan pihalle ja palaisivathan ne karkulaisetkin kohta takaisin. Turha selitellä... Kaupasta ostettiin oikeastaan vain perustarvikkeet, sillä kalalla ja perunoilla olisi tarkoitus viikko pysyä hengissä. Ihan kaiken varalta otettiin kuitenkin jokunen olutkin. Tana Bru:sta ostettiin kalastusalueelle kartat, kun Hannun kartta oli jossain hukassa.(eli vänkärin ovessa...). Naiset söivät vaihteeksi hiukopalaa ja nyt alkoi jo vähän polttelemaan, sen verran lähellä alettiin olemaan.

Pian alkoi tutut tunturit häämöttämään ja selvästi oli havaittavissa myöhäinen kevät. Vaikka nyt oltiin viikkoa myöhemmin liikkeellä kuin edellis vuonna, niin nyt lunta oli silti paljon enemmän. Pieni pelon häiven kävi mielessä, että mahtaako meidän kalavedet olla vielä jääpeitteen alla? No ei sentään, mutta lumisia kohtia oli normaalia enemmän havaittavissa. Perillä oltiin joskus kahden jälkeen. Vuokra isäntää ei vain näkynyt yhtään missään. Keli oli helv.... siis todella viileä ja tuuli tietenkin pohjoisesta. Ei mikään myrskytuuli, mutta holotna meinas tulla. Vuokraisäntään yhteys ja aikoi olla tunnin päästä paikalla. Ei auttanut muuta kuin purkaa autoista tavarat pois valmiiksi ja aloittaa kalastusvälineiden kasaaminen. Naisetkin innostuivat välineistä, kun heille pakattiin omat vieherasiat ja pelit ja vehkeet. Pari "varmaa" ottipeliä jokaiselle ja omavalintaisia sen verran kuin mahtui. 

Tässähän alkaa jo pääsemään fiilikseen!

    

Kämppä vaikutti kyllä isommalta, kuin mitä meitä oli informoitu. Ja sitähän se myös oli. Kolme makkaria ja todellla iso olohuone, sekä tietenkin keittiö. Saunaa tässä ei ollut, mutta jospa sitä nyt yhden viikon pärjää ilmankin. Muistetaan sitten tästä lähtien, ettei Hannu osaa nukkua kuin Pirkon vieressä! Tai ainakin pitää päästä samaan huoneeseen... Kuten tuosta yllä olevasta kuvastakin jo huomaa, niin Hannu miettii jo ihan omia reissujaan. Sitä isoa ja jne.

Ensimmäinen kalastuspäivä.

Kun kaikki tavarat olivat löytäneet oikeille paikoilleen, niin alkoi rinkkojen pakkaaminen. Hannu päätti suunnata H-järvelle ja me muut ihan vain lähijärville. Edessä siis kävelyä muutamia kilometrejä ihan tietä pitkin. Ja kun nyt oli tullut hankittua vähän parempaa varustetta, niin pitihän se uusi puku päälle laittaa ja tietenkin sisään ajetut vaelluskengät. Virhe! Siis eihän nyt perkele ole mitään järkeä laittaa ramppaamisen ajaksi mitään kovin paksua vaatetta päälle! Ja ei ainakaan mitään raskaita vaelluskenkiä, kun kävellään asfaltilla!! Taas hiki valui norona nokan päästä, kun yritimme Sepon kanssa pysyä naisten kävely vauhdissa. No hengissä päästiin ensimmäisen järven rantaan ja kalastus voi kohta alkaa. Tilanne oli sen verran jännittävä, että huomasin käsieni vapisevan uistinta kiinnittäessä? Outo juttu, auttaiskohan huikka rauhoittavaa? Auttaa se... ja mihinkäs tässä on kiire, sillä kokonainen viikko aikaa kalastaa. Istuin turppaalle nortille ja jäin seuraamaan naisten kalastelua.

Heittelin aikani laskuojan suuta, mutta vastainen pohjoistuuli ei tee paikasta helppoa. Rannassa on pitkään matalaa ja heitot pitäisi kuitenkin saada reilusti syvän rajan yli. Vaihdoin paikkaa Sepon ja naisten läheisyyteen. Vähän jo alkoi huolestuttamaan, että onko tuulessa nyt syy, ettei kala syö, kunnes kohta Ulla ilmoittaa kalan olevan kiinni! Jätin omat kamppeeni niille sijoille ja otin haavin mukaan, josko sattuisi olemaan isompi kala. No enhän minä ehtinyt kuin kymmenisen metriä juosta, niin kala oli jo tempaistu maihin juuri niin kuin oli viime vuonna opetettu. Komean punertava rautu, niin kuin tässä järvessä tapaa ollakkin. Painoa hulppeat 720g, joten ei mikään huono aloitus reissun ensimmäiseksi kalaksi! 

Ulla ja rautu 720g.

En tiedä kumpi meistä oli Ullan kanssa kalasta iloisempi, mutta tämän jälkeen naisetkin keskittyivät hommaan ihan uudella innolla. Pakollisten filmausten ja kaatoryyppyjen jälkeen perkasin kalan ja laitoin kylmään. Ehdin itse varmaan pari heittoa tehdä, kun Ulla ilmoittaa taas kalan olevan kiinni. Ja taas juostaan... Mutta ihan yhtä turhaan kuin aiemminkin. Nyt laitoin jo itse perkaamaan saaliinsa, muuten saan edes takaisin juosta koko illan.( No sekin nyt oilisi ollut ihan sama, sillä minä mitään kalaa saanut... ) Ulla sai vielä kolmannenkin kalan, mutta ei enään saanut komeaa aloitusta isompaa. Hetken olikin hiljaisempaa ja Seppokin siirtyi vähän edemmäs aikomuksenaan kiertää koko järvi. Sitten olikin Pirkon vuoro ilmoittaa kalasta ja hetkessä rannalla sätki taas komea vonkale! Ja tässä kohtaahan nyt kävi niin, että kun kalalle oli kertynyt elopainoa 950g, niin Pirkolla on nyt sitten suurin saalis kautta aikojen tässä porukassa! Siis reissun tuossa vaiheessa...

Pirkko ja rautu 950g

Huomasitko tuikkeen? Katoppa sitä kuvaa uudestaan!

Pirkko halusi itse teurastaa kalan ja pienellä ohjeistuksella sekin sujui mallikkaasti. Pirkon pakatessa kalaa kylmään Seppo kantaa punnittavaksi isoa kalaa. Joko menee kilo rikki? Seppo kun ei turhaan haavia käytä, niin oli saanut ainakin vapansa katkaistua vetäessään kalaa maihin. No minulla toinenkin vapa mukana, niin ei kalastus lopu sen vuoksi. Kala puntariin ja näytössä komeat lukemat 1.125kg. 

Seppo ja rautu 1125g

Ja ennen kuin alatte väittelemään tuon kalan painosta, niin Seppo ehti teurastaa kalan ennen kuvaamista, joten kieltämättä se nyt näyttää vähän ruipelolta. Jokainen isompi kala punnittiin useampaan kertaan ja aina oli useampi silmäpari varmistamassa ennätyskalan painon. Ja unhehtus tuossa aiemmin kirjoitella, että saihan Seppo jo yhden pienemmän tuossa aiemmin, mutta ei mitään mainittavaa. Tässä vaiheessa taisin soitella Hannulle, että kuis hurisee? Vaimos sai muuten isomman raudun, kuin sinä olet edes koskaan nähnyt! Kerrankin meni Hannukin hiljaiseksi... ja vielä hiljaisempaa tuli kun kerroin Sepon saaneen yli kilon kalan. No ei sentään. Ihan aidosti oli iloinen niin naisten kuin Seponkin saaliista. Ei ollut H-järvellä matolitka toiminut ja muutenkin oli ollut hiljaista syönti puolella. Ja nyt alkaa vähän muisti tökkimään, sillä sen verran monet kaatoryypyt on joutunut ottamaan... Hatara muistikuva on, että Hannukin laukkasi lähijärville aamuyön tunteina katselemaan komeita kaloja. Istuimma törmällä ja jutusteltiin niitä näitä. Tai siis järmättiin, niin kuin Hannu tapaa sanoa. Katseltiin kun muut kalastelivat ja heitin minäkin uistinta siinä ohessa. Kala ei enään syönyt, mutta olipahan hieno aloitus ja tästä olisi hyvä jatkaa. Majoituksessa kalat fileeksi. Punaisimmat suolaan ja loput paistinpannulle. Olipas kohtuullisen hyvää...

Punaista ja pehmeää

Aamulla Ullalla oli huoli kadonneesta vieherasiasta. Olihan siellä eilinen ottipeli, jolla oli kolme kalaa saanut. Lähdimme Sepon kanssa kaveriksi mukaan ja kalastelimme samalla lähijärven reunan. Rasia löytyi kalaa ei. Jokohan loputkin porukasta ois heränneet. No ainakin kohta herää, sillä ei tänne nukkumaan ole tultu!

 

Toinen kalastuspäivä 12

Tai siis piti olla kalastusta ohjelmassa tänäkin päivänä, mutta toisin kävi. Joku pitkäkoipinen keksi rampuuttaa koko porukan uudelle järvelle, mitä ei sitten koskaan löydettykkään.  Tai olisi varmaan löydetty, jos vain päästy turvallisesti joen yli. No jokunen sana kuitenkin tästäkin päivästä. Aamulla ennen kuin lähdettiin yhtään mihinkään, niin savustimme eilisestä saaliista jäljellä olevat kalat. Keitettiin perunat ja syötiin hyvin. Liikkeelle lähdettiin kolmen aikoihin iltapäivällä ja ilma oli vähän raikas, mutta parani päivän mittaan. Alla naiset lähtö tunnelmissa.

Päivillä jotain hukassa. Hiusharja vai fööni tällä kertaa?

Ensimmäisenä vuorossa joen ylitys ja tässä kohtaan se käykin näppärästi siltaa pitkin. Vähän se heiluu, mutta muutoin tukeva noloinen.

Maasto oli koko päivän helppoa kuljettavaa. Alkutaipale ihan hiekkapohjaista kangasta ja yhtä kosteikkoa lukuun ottamatta kovaa ja vähä kivistä maisemaa. Ensimmäinen tauko pidettiin puolentoista kilometrin kohdilla ja ilma lämpeni sen verran, että sai vaatetta vähentää.

Päivillä jotain hukassa?

Tässä kohtaan jos oisimme olleet viisaita, niin olisimme ylittäneet joen vielä kun se olisi ollut mahdollista. Mutta mepä jatkoimme matkaa joen tuntumassa eteenpäin ja niinhän siinä kävi, että joki alkoi kapenemaan ja reunat muuttuivat koko ajan jyrkemmiksi ja jyrkemmiksi. Ja ennen kuin huomasimmekaan, niin joen ylitys oli jo mahdotonta ja eteenpäinkään ei kannattanut lähteä tarpomaan. Käytiin kyllä Hannun kanssa melkein alhaalla asti katsomassa. Hannu nyt olisi varmaan vaikka uinut yli, mutta itse en uskaltanut edes yrittää, sillä sen verran vuolas alkoi virta olemaan ja kiveltä kun putoaa, niin ei paljon pipoa näy. Ei muuta kuin nuotio pystyyn ja makkaran paistoon. Naisten mieli puuhaa... 

Päätepiste.

Harmi kun ei kukaan tullut kuvanneeksi jokea tuosta kohtaan, niin ymmärtäisitte miksi matka katkesi tähän kohtaan. Hannu kuitenkin osoittaa kuvassa aika tarkkaan järven suuntaan ja matkaa ei olisi ollut kuin reilu kilometri. Kuvassa näkyy kyllä välissä oleva kuru, jossa joki virtaa. Reunat olivat niin jyrkät, että sai ylös noustessa ottaa maasta tukea, ettei horjahda taakse päin.

Siellä se jossain olisi

Nuotio paikka

Makkarat syöty ja yskänlääkkeet juotu, niin hieman pettyneinä lähdimme talsimaan takaisin päin.

Ja ettei reissu mene ihan ilman kalastamista, niin paluumatkalla koitimme katsella joesta sellaisia lumpareita, joissa voisi matoja liottaa. Harvassa oli, mutta yritettiin nyt kuitenkin.

Hannun tyylinäyte

Ei ollut kiven koloissa tammukkaa saati mitään muutakaan kalaa syönnillään. Palasimme autolle ja Hannu suunnitteli jo uutta yritystä samalla järvelle. Kaveria ei vain taida sille reissulle saada mukaan... Paluumatkalla käytiin vieä lähijärvillä, mutta hiljaista oli sielläkin. Kellokin oli jo yli kolmen aamuyöstä, niin tämä kalastuspäivä alkaa olemaan pulkassa.

Kolmas kalastuspäivä

Uusi päivä ja uudet kujeet. Tänään tarkoitus lähteä M-järville, mutta nyt hieman hajaannutaan. Itsellä on ollut joka kerralla vaappuja mukana, mutta ei ole tullut hirveästi käytettyä. Nyt oli tarkoitus heittää laskuojan virtaan vaappu pyyntiin ja antaa liota siellä. Mutta vähemmälle jäi... Sepon kanssa jäätiin toteemin kohdalla kyydistä pois ja tarkoituksena suunnata suoraan keskimmäiselle järvelle. Hannu odotti naisten kanssa sen aikaa joen varressa, että päästiin kuivana ylitse. Suuntasivat sen jälkeen autolla ylimmälle järvelle vievän reitin varteen. Mutta niin ne suunnitelmat muuttuu. Ei mennyt kauaa, kun Hannu soitteli, että tuleekin takaisin toteemille ja suuntaa siitä suoraan ylimmälle naisten seuraksi. No idea oli siinä, että saavat naisetkin kokea tuon joen ylityksen ja auto olisi valmiina oikeassa paikassa. Naisten kanssahan heidän reitti kuljettiin edellisvuonna, niin osasivat helposti suunnistaa kerralla oikeaan paikkaan. Sepon kanssa kavuttiin rinnettä ylös ja pysähdyttiin hieman ennen huippua tuulen suojaan tauolle. Katseltiin, että jokohan se Hannu on kohta tullut parkkipaikalle, muttei kunnolla erotettu oliko Roomsteri parkkipaikalla vai ei. Juuri ennen kuin jatkettiin matkaa, niin huomasin kuinka Hannu vetää puolijuoksua tunturissa. Tuolla vauhdilla olisi tavoittanut meidätkin ennen kuin olisi oltu perillä. Hullu mies! Kun me Sepon kanssa päästiin huipulle, niin huomasin, että T-järvi olisi kyllä aika lähellä, että eiköhän suunnisteta sen kautta alajärvelle. Ehdotus sai kannatusta. No ei se nyt ihan vieressä ollut, mutta loppujen lopuksi meidän reittivalinta oli varsin hyvä ja helppokulkuinen. Vähän pelotti laskeutuminen alimmalle, kun Sepon jalat ei oikein rinteistä ja varsinkaan laskeutumisesta parane. Laitettiin välineet kalastuskuntoon T-järven rannalla ja kalasteltiin hetki. Ei minkäänlaista havaintoa kalasta, vaikka uistimiakin vaihedeltiin moneen otteeseen. Edelleenkään tuosta ei olla mitään saatu, vaikka paikan pitäisi kuhista isoa kalaa. Huhu kertoo, etteivät paikalliset käy järvellä edes talvipilkillä, koska ei siimat kestä. Alkaa vähän epäilyttää, että taitaa olla koko juttu ihan legendaa ja ettei järvessä ole kalan kalaa...

Tästä laskeuduttiin

Eipäs se laskeutuminen kovin keljumainen ollutkaan, sillä vähän väliä kivien joukossa oli vihreitä tasanteita, joita mutkittelemalla laskeutiminen kävi varsin helposti. Ja heti kun rannassa oltiin, niin alkoi uistimien viskely. Ei havaintoa kalasta. Siirryimme kahden laskuojan yli puskien keskeltä järven toiselle reunalle ja leiriydittiin sinne. Matoa pyyntiin ja toisella virpalla heiteltiin lottoa. Nihkeetä on ja tuulikin painaa vasten, joten ei tahdo lippa lentää. Kokeilin sitten niitä vaappujakin uittaa, mutta ei siitä tahtunut mitään tulla. Virta ei ollut riittävän vuolas, että vaaput olisi saanut kunnolla uimaan. Ja jos jonkun sai tietyssä kohtaan tirisemään, niin ei se virrassa pysynyt kuin muutaman sekunnin. Antaa olla. Pitää tehdä semmoiset vaaputtimet, että voi heitellä. Ei se lotto voi olla ainut uistin, millä täällä kaloja narrataan! Seppo palasi isomman laskuojan suulle heittelemään ja niinhän siinä sitten kävi... Kala kiinni ja jälleen ilman haavia ylös. Komeampaa purotaimenta voi olla vaikea näistä vesistä saada!

Seppo ja Taimen 720g

On se ihme ukko, aina sen pitää isoimmat kalat saada, oltiin sitten missä vaan... No sain se minäkin muutaman pienemmän raudun mallin vuoksi, muttei ollut kuvaamiseen tarvetta. Seppo jäi leiriin vähän lepäilemään, niin minä otin perhovavan käteen ja lähdin tuikkeiden perässä vähän etäämmälle. Kala pintoi oikein parvina ja hyönteistä oli pinnassa vaikka kuinka, muttei perho kelvannut. Ei sitten millään.

Kalastus on rankkaa. Sepolla tosin tällä reissulla vei vatsa vaivat vähän miehestä mehuja ja vielä pitäisi takaisinkin päästä.

Tauko paikalla.

Ennen kuin laskuoja jakaantuu kahteen tälle alimmalle järvelle, niin siinä olisi komeat lumpareet uittaa matoa. Tahtoo vain aina olla niin kiire, ettei malta näihin pysähtyä. Johtunee varmaan siitä, että ei olla noista kalaa saatu. Minä ainkaan, mutta uskoisin, että niistä voisi saada hyvinkin kalaa ja sopivana ajankohtana isoakin kalaa!?

Nätti paikka

Siirrytäämpä hetkeksi toiseen leiriin. Ilmeisesti naisilla oli kuitenkin pientä epävarmuutta reitistä, kun joutuivat karttaan turvautumaan. Olisivat nyt vain kiivenneet tuon kivitörmän päälle, niin järvi olisi jo näkynyt.

Suunnistusta

No suunta näyttää kuitenkin jo hyvältä ja Hannuhan olisi naiset kyllä käynyt vaikka taluttamassa oikeaan paikkaan. Parempihan se on rauhassa edetä ja tutkia sitä karttaa ja maastoa vaikka ihan vain huvikseen. Voi tulla joskus pahempia paikkoja eteen ja ei sitten tarvitse alkaa suunnistamista opettelemaan.

Suunta on kuitenkin oikea,vaikka matkaa on vielä. Kuvissa M-järvien ylimmät lammikot.

Perille olivat päässeet ja madot heti pyyntiin. Meinasivat kuulemma jo vaipua epätoivoon, kun ei tahdo kalaa tulla. Viime vuonna ei ollut tarvinnut kuulemma kuin mato purkki aukaista, niin oli kala rannalla...Ullalla kuitenkin oli tärpämnnyt ja ei huono kala laisinkaan. Silmäpuntarilla näin jälkikäteen sanoisin 600-700g kalaksi. 

Ulla ja nätti rautu.

Kaikki naiset saivat tuolta reissulta kalaa, joten ei luulisi olevan huono kokemus. Yhteensä ainakin kymmenen kalaa, jos edes riittää? Päivi oli keskimmäisellä kunnostautunut ja heti rantaan päästyä oli napannut kunnon paistinkalan. Hannu pyytää edelleen tyhjää... vai oliko sillä kuitenkin jokunen mukana?

Hannukin oli päässyt naisten luokse, mutta eihän se sieltä mitään ollut saanut. Oli kuulemma häipynyt taas samantien omille matkoillensa ja jättänyt naiset oman onnensa nojaan...  No voihan se olla,ettei se ihan noin mennyt? Hannu oli kuitenkin edeltä kävellyt keskimmäiselle, vanhoille tutuille ottipaikoille ja nappasi sieltä sitten hyvän kalan.

Hannu ja rautu +900g.

Hannu perkasi heidän kaikki kalat kerralla sumpusta ja naiset sytyttelivät sillä välin nuotiota. Eikö kasvakkin tunturissa komiaa koivuhalkoa...?

Tikkurautua

Vaihteeksi syömässä.

Tässä vaiheessa oltiin Sepon kanssa jo kalasteltu keskimmäisen järven isompi laskuoja ja ylitettykkin se. Tarkoitus oli kiertää koko järvi toisten luo, mutta kun tulivat nuotioimaan lähemmäs, niin ei kannattanut enään tuota ylimääräistä lenkkiä alkaa tekemään. Kalastelimme pohjoispään pienemmästä laskuojasta kymmenisen rautua ja koko oli sellaista savukalan luokkaa. Paljon paremman näköinen ja kokoinen kala, mitä isompi laskuoja on yleensä antanut. Jatkoimme vielä jonkin verran eteenpäin ja sattuipa semmoinenkin kohta, missä kolmella ensimmäisellä heitolla sain jokaisella kalan. Onneksi syönti kuitenkin hiipui, ettei tartte kovin kauheasti kalaa kantaa majoitukseen. Mitähän valehtelisin tämän reissun saldoksi? Meillä Sepon kanssa varmaan 4-5kg ja ei se toisellakaan seurueella kauas siitä jäänyt.

Hannu lähti hieman muita aiemmin takaisinpäin tälle legendaariselle T-järvelle. Yllättäen ei saanut mitään... Paluumatka alkoi vähän yhden jälkeen aamuyöstä ja auringosta en nyt muista oliko nousemassa vai laskemassa, mutta eipä se tuolla juuri piilossa tahdo pysyä.

Paluumatkalla

  

Edessä vielä joen ylitys ja kyllä siinä saa kieli keskellä suuta astella liukkailla kivillä ja katsoa tarkkaan mihin astuu. Nyt onneksi vesi oli hieman alhaalla, niin ei ollut kovin paha paikka. 

Neljäs kalastuspäivä

Nyt piti jo alkaa oikein miettimään, missäs se Hannu tällä kertaa seikkaili? Kuvista ei ollut mitään apuja ja oli Hannulle niin erikoinen ratkaisu, ettei tullut heti mieleen. Hannuhan jäi lähijärville, kun Sepon kanssa suunnattiin taimen vesille. Naiset päättivät pitää vapaapäivän kalastamisesta ja oikeastaan on parempi, ettei heidän tekemisistään puhuta tässä vaiheessa yhtään mitään. Ainakaan julkisesti, tai no ainakaan kovin paljon...

Kellohan oli jo vaikka kuinka paljon, kun kalaan lähdettiin. Taimen järvellä oltiin Sepon kanssa yhdeksän jälkeen ja tarkoitushan olikin tulla yökalaan. Hannu siis pudotettiin lähijärville ja tullessa uhkaili, että saattaisi kävellä perässä, jos ei tuolta kalaa saisi. Sepon kanssa kierrettiin järven takareunalle ja reitti oli kyllä melko eksoottinen. Rantaa pitkin ei päässyt ja rinteen huipullekkaan ei kannattanut mennä, joten saatiin hiippaille siksaksikkia ylös ja alas melko jyrkässä rinteessä. Matka nyt ei ollut kuin puolisen kilometriä, mutta täytyy sinne olla järkevämpikin reitti? Tuuli oli jälleen pohjeisen puolella, kun aloitimme kalastuksen ja heittokohot eivät siksi kauaa paikoillaan pysyneet. Sepä ei ole oikein hyvä juttu taimenen pyynnissä, jos joutuu vähän väliä heittämään uudelleen syötit pyyntiin. Kaikenlaista melskaamista pitäisi välttää. Lähdinkin hieman tiedustelemaan edemmäs niemenkärjen taakse, jos siellä olisi rauhallisempaa, kun silloin tuulen pitäisi tulla selän takaa. Vajaan kahdensadan metrin päästä löytyikin sopiva paikka ja kävin Sepolle asiasta ilmoittamassa. Siirryimme edemmäs.

Nyt pysyy kohot paikoillaan

No okei, tuulikin kyllä tyventyi, mutta oli tämä paikkanakin parempi. Kovin kauaa ei tarvinnut matoa liottaa, kun yllättäen juuri Sepon kohoa vietiin. Pienehkö taistelu ja olin haavinkin kanssa valmiina varmistamassa tilannetta. Kala ylös ja nätti taimen rannalla. Olen sata prosenttisesti varma, että tuokin kala kuvattiin, mutta sitä ei nyt vain löydy yhtään mistään? Noihin aikoihin kyllä puhelin alkoi hylkäämään muistikorttia, mutta kyllä nuo kuvat silti johonkin pitäisi tallentua. No jos joskus jostain löytyy, niin lisäillään sitten. Asiasta toiseen. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy vene ja sen vieressä oli vanhan ystävämme Villen teltta pystytettynä. Noihin aikoihin hän palasi teltalleen ja kun Seppo sai toisenkin kalan ylös, niin eiköhän Ville pusikosta kohta ilmestynyt ja valtasi Sepon paikan. No samapa tuo, järvi hiljeni ihan kokonaan ja tuosta paikasta ei tullut enään yhtään kalaa. Kyllästyin taas tyhjän pyytämiseen ja lähdin rantaa pitkin takaisin päin. Aikani talsittuani löysin paikan, jossa kala tuikki ihan mukavasti. Heitin madon pyyntiin ja koho katosi samantien? No kala otti madon melkein lennosta ja pienehkö rautuhan se siellä. Kala kuitenkin. Muutamia rautuja tuosta nousi, mutta taimenta en saanut tälläkään kertaa. Ville köpötteli ensin ohitseni ja oli menossa jo levähtelemään. Tovin päästä Seppokin oli kyllästynyt yksinään tupakoimaan, niin kalastelimme vielä hetken tästä uudesta paikasta saamatta kuitenkaan mitään mainittavaa. Perattiin kalat ja ilmoitimme Hannulle olevamme lähtöpuuhissa. Eihän sitä kaveria tahtonut pois saada, mutta se tulloo kävelyreissu, jos et nyt mukaan lähde. Väsyttää ja kellokin on jo yli kolmen, niin nyt mennään, eikä yhtään väitetä vastaan!

Kämpille palatessa ajateltiin naisten olevan jo nukkumassa ja koitimme hiljaa hiippailla enempää mölyämättä sisälle Mitäs vielä, siellä ne silmät punasena nauraa hihittelevät kuin pikkutytöt väsyneinä, mutta iloisina. No se on pääasia, että on hauskaa! Tässä kohtaa iskee sensuuri ja hypätään suoraan seuraavaan kalastuspäivään...  

Viides kalastuspäivä 15

Hohhoijaa, jopas väsytti. Mahtoikohan kukaan nousta ennen puoltapäivää punkan pohjalta? No samapa tuo, illat ja yöt täällä on nyt totuttu kalastamaan, niin menee vähän rytmit sekaisin. Herättyään naiset lähtivät kävelylle lähellä olevaan saareen, mistä löytyy sodan aikaisia rakennelmia ja muutakin katseltavaa. Sepon kanssa tutkittiin vähän karttoja, jotta josko löytyisi läheltä jotain kalastamisen arvoisia uusia järviä. Yksi vaihtoehto löytyi ja sain ihan kuningasidean käydä paikan tarkistamassa. Ei ois kannattanut... Eihän tuo nyt pitkä reissu ollut, kuin reipas tunti edes takaisin. Järvi löytyi ja varmaan kalaakin oisi voinut olla, mutta siitä otetaan kylän juomavesi, niin parempi pysytellä kaukana.

Tällainen löytyi.

Tuli sitten napsittua ainakin pari kuvaa matkan varrelta. Välillä oli vielä jokunen pienempi allas, kaivoja ja varmaan jotain pumppuja siellä sun täällä.

Kylä häämöttää kaukana.

Kylä lähempää

Vielä yksi

No niin, palataampas taas asiaan. Tänään suunnitelma olisi viedä naiset uudelle järvelle, mistä Hannun kanssa edellisenä vuotena saatiin muutama nätti kala. Seppo aikoi levähdellä tämän päivän ja ottaa vähän rauhallisemmin ja korkeintaa pyörähtää lähijärvillä. Kamat kasaan ja autolla suunta kohti P-järvelle vievää reittiä. Alkumatkasta noustiin tunturia viistosti ylöspäin, niin vältetään pahimmat kosteikot ja voidaan kävellä kevyemmillä kengillä mahdollisimman pitkään. Matalimmasta kohtaan tuntureiden välistä yli ja loppumatka onkin sitten joko alamäkeä tai tasaista. Noin puolessa välissä pidettiin juomatauko ja räpsiittiin kuvia. Tässäpä jokunen.

Pike juomassa

   

Päivi miettii, että mitenköhän se Seppo nyt yksinään pärjää...

Ja vielä vähän puuteria naamaan, josko vaikka tulee ihmisiä vastaan.

Ja matka jatkuu. Seuraavaksi vuorossa kävelyä kurun reunalla. Kukaan ei näköjään muistanut ottaa mennessä kuvia, mutta tää on aina se jännä paikka. Ainakin minulle... Sen verta jyrkkä on pudotus jokeen, että taas tuppas jalat menemään veteläksi. Hannu perkele meni vielä pysähtymään juuri pahimpaan kohtaan ja se oli virhe se. Minä otin hatkat ja nousin ylemmäs hyppelemään kivikkoon. Pulssi palautui alle kolmensadan ja jalatkin kantaa taas paljon paremmin. Päivilläkin pientä ongelmaa, mutta kaikki selvisivät kuitenkin hengissä. Onneksi tuota kapeaa polkua ei ole kuin parisataa metriä. Kurun jälkeen järvi jo melkein näkyykin, mutta nyt nähtiin vasta, että puron varressa on teltta. Pelättiin jo pahinta, että nyt on ruuhkaa järvellä ja meidän vakio paikat kalastettu tyhjäksi. Kävelin kohtuullisen läheltä telttaa järven suuntaan, mutta eipä tainnut olla ketään kotosalla. Nyt pelotti jo oikeasti, että paikat on hyvät heittopaikat on varattu! Helpotus oli suuri, kun järvellä ei näkynytkään ketään. Huh, hyvä homma! Hannu ja Pirkko menivät yhdelle parhaista paikoista, mistä edellis vuonna Hannu sai nätin kalan. Ja nyt on tapahtunut jotain sellaista, mitä ei usein näe! Hannu muka istuu. vaikka ollaan järven rannalla. Onneksi Pirkolla on ollut kamera lähellä, että on esittää todistusaineistoa!

Jäin Ullan ja Päivin seuraksi siksi aikaa, että sain  vaihdettua kuivaa vaatetta alle ja lämmintä päälle. Ei tahtonut oikein kala olla syönnillään ja vähän turhaankin nyt naiset uistinta heitteli. Rauha välillä, että kalatkin uskaltaa tulla lähemmäs! Ulla vaihtoi uistinta ja meinasi tulla iso vahinko!

Hei, et ota! Se on minun!!

  

Kun näin, että naisilla kaikki kunnossa, niin otin vähän etäisyyttä ja läksin kohti laskuojaa. Eipä sieltä ole koskaan kalaa saatu, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin. Matkalla katselin vähän polttopuita, että saavat naiset kunnon nuotion. Heittelin sieltä täältä matkan varrella, mutta ei tärpin tärppi. Tai siis maapallo tärppejä kyllä, mutta niistäkin selvisin ilman väline tappioita. Hannu loikki myös samoille paikoille ja hänellä mielessään laskuojan ylitys ja vastaranta. Palasin naisten luo ja keräsin matkalta katselmani polttopuut. No nälkähän niillä jo oli ja sytyttelivätkin jo nuotiota.

Makkaraa...

   

Syönnin jälkeen alkoi eilisen(tai siis tämän aamun) teot kostautua ja siihen simahti koko naisväki. Ihme hommaa? Ensin talsitaan kilometri tolkulla kalaan ja sitten vaan nukutaan. Ihmekkö tuo, jos ei kalaa saa! Ei kuulu hihitystä, eikä naurukohtauksia, vaan nyt on hiljaista...

Taju pois koko joukkueella!

 

Ja seuraavaksi päästäänkin sitten asiaan, eli kohta alkaa tapahtua! Naiset jäi levähtelemään ja minä lähdin katselemaan, josko pääsisin laskuojien suulle järven toiseen päähän. Hannu väitti, että ojista on vaikea päästä yli, mutta jätkähän on huijannut. Eihän tuossa ollut muuta, kuin lompsi yli ja vähän kierteli risukkoja. Kymmenkunta heittoa kahteen reunimmaiseen virtaan ja kala kiinni! Selvästi hyvän kokoinen kala ja aloin jo haavia ottaa toiseen käteen, kunnes kala päätti ottaa spurtin rantamatalaan ja vedin sen sitten suoraan samaa vauhtia kuiville asti, Pikainen paini ja veret pois ja päälle hirveät tuuletukset! Toivottavasti kukaan ei nähnyt.... Puntari perskele oli vain rinkan luona, niin ei auttanut kuin ottaa kala mukaan ja lähteä rinkalle. Naisetkin olivat jo toipuneet ja hymy korvissa saalista heille esittelin. Kala puntariin ja näytöstä sai lukea lukemat 950g. Damn, ei vieläkään kiloa rikki, vaikka hyvän kokoinen kala!

Minä ja rautu 950g.

Ei mennyt kilo rikki, mutta on kyllä muuten komea kala ja nyt ollaan Pirkon kanssa tasatuloksessa. Houkuttelin naiset kalastamaan tuosta samasta paikasta ja ajattelin itse jatkaa matkaa eteenpäin. Ulla ja Päivi jäivät siihen kalastelemaan ja ehdin juuri ja juuri pahimmat kivikot ylittää, kun Ulla ilmoittaa kalan olevan kiinni. Noh, jätin kamat siihen ja riensin avuksi. Kala kuitenkin irtosi melko pian ja voisin kuvitella, että olisi ollut sekin hyvän kokoinen.Lähdin taas lompsimaan eteen päin ja kohta sama homma. Kala kinni ja lähdin takaisin, mutta, mutta. Taas irti, harmin paikka! No pärjäävät ne naiset nyt keskenäänkin, minä jatkan nyt matkaa. Hannu olikin tuossa vaiheessa jo ehtinyt minun edelle ja alkoi olemaan naisista katsottuna vastarannalla. Jäin siihen lahdukan pohjalle puoleenväliin heittelemään, kun ei oikein siinä kivikossa tahtonut olla muuallakaan mahdollista kalaa rantauttaa. Parikymmentä heittoa ja taas oli isompi kala kiinni. Haavi jäi tietenkin naisille ja selän takana kivikkoa kymmenen metriä, joten nyt tuli ongelma. Ei auta muu kuin saada kala kivikkoon ja toivoa, ettei pääse livahtamaan mihinkään onkaloon! Kala suostui rantaveteen kohtuulisen pian, mutta sitten meinasi pistää hösseliksi. Äkkiä kala kiville, ennen kuin ravistaa itsensä irti ja heti perään. Otin siimasta kiinni ja yritin saada kalasta kunnon otetta, mutta kyllä meni samanlaiseksi painiksi tämän kanssa, kuin lohen pyynnissä Heinon kanssa. Tai siis ei Heinon kanssa, vaan Heinolla meni lohen kanssa. Onneksi kala oli kunnolla kiinni. Sain sormet kiduksiin ja uistimen irti, niin nyt oltiin jo voiton puolella. Kamppeet oli ihan veressä, mutta ei onneksi omassa. Hyppelin kiviä pitkin aina nurmikolle asti ja kädet vapisten kala puntariin. Ensimmäisellä punnituksella varmistui, että on yli kilon kala ja sen myös muille ilmoitin... Loppujen lopuksi useamman punnituksen jälkeen julistin painoksi 1020g. Nyt on muuten kaatoryypyn paikka. Ja toisellekkin jalalle...

Eipä aikaakaan, niin Hannukin ilmoittaa isomman kalan olevan kiinni. Ilman isompaa taistelua komea haavitus ja Hannu kipittää kivikossa tasaiselle punnitsemaan kalaa. Lyhyt oli minun piikki paikka, sillä uudet lukemat on nyt 1170g. Taisin samantien lähteä katsomaan mitä se Hannu nyt valehtelee... Siinä kivikossa pomppiessani Hannu ilmoittaa nyt olevan vielä isomman kalan kiinni. Mutta irtos... kuului jokunen painokelvoton sana. Kohta oli Hannulla uudestaan kala kiinni ja alkoi pöljä kuljailemaan sen kalan kanssa, että olisin ehtinyt haavituksen videoimaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että irtosi sekin. Pääsin perille ja lyötiin kalat vierekkäin ja eikun filmaamaan.

Hannu ja rautu 1170g

Vähän vertailukohtaa.

Ja vielä yhteiskuvassa 1170g & 1020g

Vaikka oli isot kalat jo ämpärissä, niin Hannua harmitti edelleen muutaman isomuksen karkuuttaminen. Ainakin toisesta hänellä oli näköhavainto, mutta tiedä sitten olisiko kuitenkaan ollut sen isompi. Alkoi perumaan jo puheitaan... Ainahan se karkuutus silti harmittaa. Hannu jäi vielä samaan paikkaan hetkeksi heittelemään ja itse lähdin hiljalleen kävelemään leiriä kohti ja välillä toki heitellen. Enään ei ollut kalasta havaintoa, ei meillä eikä naisilla. Ainoastaan toisen näistä päivän ottipeleistä sain jäämään pohjaan. Siima poikki rispaantuneesta kohdasta, sen verran oli nämä pari kalaa siimaa kiviin hangannut. Ennen kalojen parkaamista vielä muutamat kuvat ja aivan pakolliset kaatoryypyt.

On se totinen paikka...

No johan se vähän hymyilyttää!

Reissun saalis.

Kello lähenteli jo kahta, niin pakattiin kamppeet ja lähdettiin paluumatkalle. Harmi ettei naiset saaneet ollenkaan saalista, vaikka Ullalla ne pari hyvää tärppiä kyllä oli. Kaikkia niksejä heille koitettiin selvittää, mutta on niin monta muutakin asiaa muistettavana, etteivät oikein vielä niitä sisäistäneet. Varovat vähän liikaakin pohjatärppejä ja uistimien menetyksiä, mutta ne kuuluu asiaan. Ja mennäppä nyt naista neuvomaan. Siinä saa olla sanoissaan aika tarkkana...

Paluumatkalla kuljettiin taas teltan kautta ja siellähän oli nyt elämää. Yllättäen Suomalaisia turisteja. Pari nuorta miestä siellä istuivat nuotiolla tyhjentämässä jallu pulloa. Olivat olleet Hannun viimevuonna käymällä kivikkojärvellä kalassa saamatta yhtään mitään. Melko sällejä, kun väittivät olevansa ensimmäistä kertaa reissulla ja heti raahanneet viikon tarvikkeet melko kauas tunturiin ilman sen kummempaa tietoa alueista. Koitimme vihjaista, että jos kalaa haluavat, niin olette ihan oikeassa paikassa ja ei juuri kauemmas kannata lähteä. Muutamat muutkin paikat opastettiin ja ottipelejäkin näytettiin, vaikka tänä vuonna on kyllä toiminut kaikki värit. Kiitollisia olivat ja oli ihan pakko ottaa huikat kun kerran tarjosivat!

Kurun reuna sujui paluumatkalla itseltäni jo helpommin. Hannua pyysin pysymään koko ajan liikkeessä, muttei sitä nyt kuitenkaan juosta tartte! Auttoi huippaamiseen, kun keskittyi seuraamaan polkua ja Hannun askeleita, niin ei kiinnittänyt niin huomiota alla virtaavaan jokeen. Tulomatkasta kun ei ollut kuvia, niin tässäpä muutama otos, mistä saa jotain käsitystä kurun reunasta ja siinä kulkevasta "polusta".

Naisten tyylinäyte

Hiljaa hyvä tulee

Hei hei, menkää vain. Tullaan kun jaksetaan!

Pysähdyttiin Hannun kanssa tunturin huipulle tankkaamaan nestettä ja naiset olivat siinä vaiheessa jo melkein autolla. Autolle kun päästiin, niin niillä oli jo johonkin kiire? Huomenna tiedossa kulttuurimatka kaupunkiin. Eli siis naisten pitää päästä välillä leivos kaffille.

Kuudes kalastuspäivä

Tänään siis lähdetään tutustumaan läheiseen kaupunkiin, missä kukaan ei ole vielä porukasta käynyt, vaikka sinne ei ole matkaa kuin 60km. Tai siis kaikki muut lähti paitsi Hannu. Sillä mielessä nyt uuden järven valloitus. Pakkomielteensä kullakin. Vaikka keli oli vähän nuhjuinen, niin kaupunkiin menevä tie oli varsinainen maisema reitti. Järvejä oli tuollakin tienvarsilla vaikka kuinka, mutta tuleekohan tuonne koskaan lähdettyä. Maastossa oli ainakin korkeuseroja melkolailla, joten voipi olla, että jää ainakin pidemmät reissut väliin. Kaupunki osoittautui melko suureksi kalastajakyläksi ja ajeltiinkin ristiin rastiin, siellä sun täällä. Seppo vähän innostui... Kaupasta Sepon piti saada jo jotain muuta syömistä, kuin kalaa ja osti sitten pari kiloa nakkeja. Taitaa olla pyttipannua luvassa. Ja sitten sinne konditoriaan. Ihme paikka, kun on heti aamusta kaikki paikat jo menossa kiinni? Vastahan me herättiin... No puolisen tuntia jäi naisille aikaa nauttia toinen toistaan isommista leivoksista. Minulla puhelin soi koko ajan, mutta en ois kaffea kyllä jaksanut juodakkaan. Kiitos vain Antti, Jarppi & Henkka, kun muistitte lomalaista. Paluumatkalla pääsin autonrattiin, niin ehti vähän nähdä maisemiakin.

Majoituksessa kun aloimme valmistautua lähijärville lähtöön, niin Hannu soittelee tunturista. Oli unhehtanut kartan ja nyt oli siis vähän pulassa. Onneksi oli löytänyt kadonneen kompassinsa (siitä samasta ovilokerosta). Toinen onni siinä, että oli sellaisen järven rannalla, että hänen sijaintinsa oli aika helppo kartalta löytää. Kunhan sain muut häädettyä häsläämästä ympäriltä, niin sain neuvottua hänelle oikean kulkusuunnan, että löytää sinne minne oli menossa. Sinne ison kalan järvelle. 

Järvi, missä pieni saari tuntomerkkinä.

 

Tuossa kohtaan Hannu alkaa jo olemaan lähellä oikeaa järveä. Alle kilometri matkaa, mutta ei taida vielä näkyä, mikäli tulkitsin kartan korkeuskäyrät oikein. Määränpäässä oleva järvi on vielä noin 70m ylempänä kuin tämä, eli 320m meren pinnan yläpuolella. Tämä nyt lienee se järvi, mihin oli mies matkalla? Korkealla alkaa ainakin mies olemaan, kun näkyy tunturia melko kauas.

S-järvikö?

Ja sitten takaisin ihmisten pariin. Sepon kanssa jäätiin lähijärvellä ensimmäisen lähimpään reunaan. Naiset kiertivät järven toiselle puolelle, mistä ensimmäisellä reissulla kalaa saivat. Taidettiin laittaa vain perholitkat pyyntiin ja istuimme turppaalle nauttimaan kalastuksesta parhaimmillaan.  Tovi saatiin tupakoida, kunnes sitten alkoin minun heittokoho liikkua siihen malliin, että kala on kiinni. Sieltähän nousi komea rautu painoluokassa +700g. Litka uudelleen pyyntiin ja lähdin lottoa heittelemään vähän edemmäs. Hiljaista oli, niin otettiin kamat kantoon ja lähdimme suunnistamaan edemmäs. Siinä järven raunaa kävellessä Seppo huomasi kalan ihan rantikivikossa. Varovasti seurailin kalaa ja heittelin lippaa sen eteen, viereen ja taakse, mutta en saanut kalaa kuin pari kertaa seuraamaan viehettä. Aina loppui kelausvara, kun kala näytti kiinnostuneen. Sellainen havainto tehtiin, ettei ainakaan tämä yksilö uistimen loiskeesta välittänyt yhtään mitään. Ei eväkään värähtänyt vaikka uistin melkein osui kalaan. Katosi kuitenkin syvyyksiin, kun ei ruoka maittanut. Liekkö ollut sitten sama kala, minkä Seppo kohta noilta paikoilta sai. Iski syvyyksistä suoraan uistimeen ja Seppo oli kalan iskun nähnyt, sen verran rannasta tarttui. Jatkoimme matkaa eteen päin ja saatiin keskimmäiseltä järveltä muutama todella pieni rautu, jotka pääsivät takaisin kasvamaan. Naiset olivat patikoineet majoitukseen jo aiemmin, kunnes Hannu soitteli olevansa kohta autolla ja tarjosi kyytiä. No muuten olisi saanut taas talsia kilometri tolkulla, niin sai ylipuhuttua. Hannulta se iso jäi reissulta saamatta, mutta oli pussin pohjalle sentään jotain kertynyt.    

Seitsemäs kalastuspäivä

Tänään piti Pirkon ja Hannun lähteä jo kotimatkalle, vaikka Hannu kyllä viimeiseen asti rukoili vaimoltaan vielä yhtä kalastuspäivää. Siinä ei näytä mikään auttavan, kun nainen on jotain päättänyt... No meillä lähtö seuraavana päivänä, niin ajateltiin ottaa lähijärvillä vain kevyttä kalastusta ja aikanaan nukkumaan. Näin jälkeen päin ajateltuna se ei välttämättä ollut hyvä juttu, koska viikolla jokaisena päivänä nukkumaan on menty milloin neljältä ja milloin kahdeksalta. Ja nyt olisi aamulla tiedossa herätys seitsemän aikoihin... Ennen kuin kuitenkaan kalaan lähdettiin, niin lämmitimme savustuspöntön, että hannu sai vietäväkseen tuoretta savukalaa Viitasaarelle ja jäi siitä satsista vielä muillekkin. Savustus piti olla Hannun homma, mutta äijä katos vuokraisännälle kylään ja siellä se järmäs uusista kalavesistä isoista kaloista, kun olisi pitänyt tulta pitää pöntön alla. Jäi homma sitten naisten harteille.

Lähdimme sitten Sepon kanssa kalaan. Ville oli kavereidensa kanssa tienvarressa ja moikattiin vain ohimennen, kun oli jokunen hetki aiemmin jutusteltu kylässä. Suunta suoraan lähijärville ja kohti taaimmaista järveä. Tai niin oli tarkoitus, mutta ensimmäisen länsipää näytti niin hyvältä, että oli pakko kokeilla, joska siinä olisi kala syönnillään? Ei ollut ja sitten suoraan kolmoselle. Ilma oli kyllä todella hyvänoloinen kalastusta ajatellen. Perholitkaa pyyntiin ja ohessa loton heittelyä aina kun siltä tuntui. Tämäkin reissu alkoi sitten samoin kuin moni muukin... Eli Seppo alkoi litkalla vetää kalaa oikein urakalla. Ensimmäistä kalaa väsytellessä kysyi, että tartteeko haavia? Ei kuulemma tarvi. Kala kuivilla ja painoa kertynyt 750g. Kyllä näissä kannattaisi kuule Seppo sitä haavia käyttää! Kovin kauaa ei mennyt, kun Seppo kerrankin sitä haavia kaipaili. No toki riennän avuksi, kun kaveri niin pyytää. Perhossa kiinni noin puolenkilon kala, vaikka tuntui kuulemma, että olisi voinut olla isompikin. Ei käytetty haavia vieläkään. Ja hyvä niin, muuten olisi ollut tekemistä, että olisi saatu seppo irti litkasta. Meinas vähän hymyilyttää... Kala ilmeisesti irtosi maissa ja siima ampui kaikki koukut Sepon vaatteisiin kiinni. Ei onneksi yhtään ihossa kiinni.

Mitäs sää oikein hommaat?

Välillä nousi pienempää kalaa jopa minullakin, kunnes sitten meni taas ennätykset uusiksi. Nyt Seppokin jo alkoi sitä haavia kaipailemaan ihan tosissaan ja juoksun kanssa avuksi. Kala juroo ja tekee kaiken mahdollisen päästäkseen vielä irti. Mutta hyvin on koukku kiinni ja kala saadaan jo lähes haavimisetäisyydelle. Kun kala on litkassa kiinni, niin haavin kanssa saa olla todella varovainen. Ensimmäisellä haavimisyrityksellä kala kuitenkin säikähti haavia ja suunta muuttui välittömästi. Ehdin kuitenkin vetää haavin pois vedestä, ettei perhot siihen tarttuisi. Seppo meinasi jo tempaista kalan maihin, kun se oli jo ihan rantapusikossa. Rauhoittelin, että odotappa sekuntti, niin kyllä tämä tästä haaviin saadaan. Kala oli väsyneenä rantakiviä vasten ja siitä sain ujutettua sen kunnolla haaviin. Nyt on komea kala kuivilla ja silmillä punnittiin jo puolitoista kiloiseksi. Oikein tumman punertava otus.

Reissun suurin.

Vaaka kuitenkin pysähtyi lukemiin 1270g, mutta uusi ennätys on kuitenkin tosi asia. Tässä vaiheessa meinasin heti soittaa Hannulle, että ei ole enään ennätyksen haltija. Päätin kuitenkin soittaa vasta vähän myöhemmin ja pelastaa niin heidän avioliittonsa. Jos eivät olisi vielä Tanaan asti ehtineet, niin Hannu olisi varmasti kääntynyt takaisin ja Pirkon mielipidettä ei olisi silloin kuunneltu... Joten olet Hannu yhden velkaa!

No hymyilisit nyt vähän? Ei se nyt sentään noin paljoa voi painaa...

Toipuminen tilanteesta kesti hetken, ennen kuin kalastusta jatkettiin. Kuivasin välillä omatkin perhot pyörittämällä litkaa ilmassa ja heitin takaisin veteen, niin kauas kuin vain 20g puntti lentää. Tungin vavan pystyyn johonkin myyränkoloon, että ainakin pysyy. Pikkukalaa kävi matalan päällä tuikkimassa koko ajan ja ajattelin kokeilla perhovavalla, että edes yhden pienen sintin sillä tällä reissulla saisin. Olisi varmasti omanlaisensa kokemus noin löysän vavan päässä. Vispasin ja vispasin ja annoin liota ja vaikka mitä, mutta kun ei niin ei. Vieressä kyllä pintoivat, mutta enemmän kaloja kiinnosti pinnalla kelluva perhosiima, kuin itse perho. Pitäkää tunkkinne ...kele!

Tovin päästä kuitenkin litkaa vietiin. Vapa taipui pystyssä todella lupaavasti. Juoksujalkaa vapaan kiinni  ja sitten lähdettiin. Siimaa lähti puolalta kymmenisen metriä, että heilahti. No nyt on iso kiinni. Ei ole meinaan tämmöistä ennen tapahtunut. Ensimmäisen syöksyn jälkeen kala vaihtoi suuntaa sivulle ja ainakin saman pituinen spurtti oli tämäkin. Ei tämmöistä rautua olekkaan? Pikkuhiljaa kala kuitenkin alkoi suostumaan lähemmäs ja karu totuus paljastui... Ei ole ihan niin iso mitä antoi ymmärtää. Kalalla oli muuten vain varmaan huono päivä, kun oli niin pahan sisuinen? Seppokin häipyi haavin kannsa, kun totuus paljastui. Kala maihin ja pikainen punnitus ennen teurastamista. 780g painoa ja kiukkuinen kuin mikä. Näihin aikoihin alkoi nousemaan etelästä tummia sadepilvejä ja eipa siinä kauaa mennyt, kun saatiin vilvoittava sade kuuro päälle. Perhoon ei enään kala ottanut, joten aloin viskomaan lottoa, kun tässä joutilasta aikaa sattuu olemaan. Punainen paroni tuntui toimivan ja ainakin kolme rautua nousi pienessä ajassa.Naisetkin olivat lähteneet kävelylle ja tulivat ihailemaan Sepon isoa kalaa. Komeahan se on. Kalastusvälineetkin heillä oli mukana, joten laitoin Ullan haspeliin uistimen, jolla sain juuri nuo muutamat kalat narrattua. Palasivat takaisin päin ja alkoivat heitellä. Ulla ilmoitta olevan kalan kiinni ainakin pariin otteeseen, mutta sai taas molemmat karkuutettua? On se nyt perkele! Onkohan tuo vapa liian löysä vai mikä siinä on? Koukut on kyllä terävät ja riittävän suuret tavallisen kokoiselle kalalle. Ullan heitolle tuo Bronze Age 9" on kyllä omiaan. Sopivan pehmeä, kun ei riuhtomalla heittele.  

Jokohan uskaltaisi Hannulle soittaa? No on se varmaan jo riittävän kaukana ja pikainen puhelu. Hannu vastaa: "Kuinka iso oli?" Ilmoitin, että 1270g ja lopun voitte kuvitella... Väitti arvanneensa, että kalastuskeli olisi mitä parhain, mutta suunnitelmiin ei ollut saanut muutosta. Yrittänyt oli...

Kello alkoi olemaan jo sen verran, että olisi hiljalleen aika alkaa palailemaan takaisin päin. Kalasteltiin keskimmäisellä hetken aikaa ja jokunen pienempi kala siitä saatiin paistettavaksi. Päivikin ainakin yhden kalan päästi hengiltä. Ykkösen reunalta ei kalaa tuntunut tulevan, joten edessä oli se tosiasia, että tämän vuoden kalastelut Norjassa on kalasteltu. Haikein mielin vavat rinkkaan ja viimeiset silmäykset järville. Ensivuonna taas tavataan.

Kämpillä laitettiin ruokaa ja syötiin hyvin. Jälleen kerran. Päivi fileroi sormestaan kunnon siivun ja makasi illan toipilaana jalat ylhäällä ja sormi pystyssä nauttien viimeisistä juomattomista viineistä. Vai miten se nyt meni? Pakkailtiin varusteita valmiiksi, ettei aamulla unisena tarvitse tavaroita etsiä. Näyttää se auto taas tulevan aika täyteen. Vielä kun saatisiin yksi kuution kokoinen matkalaukkukin mahtumaan, niin kaikki olisi hyvin...